Norjalaiset asianajajat lakkoon – julkisen oikeusavun palkkiot eivät ole nousseet

16.4.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Julkisia tehtäviä hoitavat norjalaiset asianajajat aloittivat maaliskuussa lakon protestina palkkioiden jälkeenjääneisyydelle

Ongelma johtuu Norjan Asianajajaliiton mukaan siitä, että oikeusavun budjetti ja julkisten avustajien palkkiot pienenevät jatkuvasti suhteessa yhteiskunnan kustannuskehitykseen.

Ensimmäisinä tehtävistä kieltäytyivät 4.3.2024 alkaen asianajajat, jotka nimitetään valvomaan epäiltyjen ja kolmansien osapuolten etuja, kun salaisia pakkokeinoja käytetään, eli vastaavat Suomen julkisia asiamiehiä.

Maanantaina 11. maaliskuuta lakkoa laajennettiin niin, että yksikään asianajaja Oslossa, Vestfoldissa ja Buskerudissa ei ota tehtäväkseen tapauksia, jotka liittyvät telekuunteluun. Tiistaina 2. huhtikuuta otettiin seuraava askel, kun asianajajat, jotka avustavat väkivaltaa kohdanneita lapsia lastentaloissa, aloittavat lakon.

Asianajajaliitto on uhannut laajentaa lakkoa entisestään, ellei hallitus lupaa muutoksia.

Lähde Advokaten-lehti

Norjan oikeusapupalkkion kehitys suhteessa yleiseen ansiotason kehitykseenEtter et tiår med vedvarende kutt i betalingen og brutte avtaler, går advokatene nå til streik. Kravet er at regjeringen hever rettshjelpssatsen i revidert nasjonalbudsjett. Regjeringen må oppfylle avtalen de inngikk med Advokatforeningen 24. juni 2022.

På 20 år har en gjennomsnittlig norsk årslønn økt med 30 prosent, betalingen til forsvarere, bistandsadvokater og rettshjelpsadvokater har blitt redusert over samme periode.

Lue lisää Norjan asianajajaliiton sivuilta: Advokatene streiker 

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments