rss Asianajajaliiton tiedotteita ja lausuntoja

12.1.2018 10.30

50. Asianajajapäivässä vastustetaan seksuaalista häirintää

Asianajajaliiton vuotuinen päätapahtuma järjestetään tänään 50. kertaa. Tapahtuma kokoaa vuosittain Helsinkiin 1 500 asianajajaa ja muuta oikeuselämän vaikuttajaa.

Kaikilla hauskaa cropTänä vuonna Asianajajapäivässä otetaan kantaa myös seksuaaliseen häirintään työelämässä. Osallistujille jaetaan tarrat, joissa juhlistetaan 50-vuotista tapahtumaa ja vastustetaan seksuaalista häirintää. Samalla liitto haastaa muut ammattikunnat mukaan häirinnän estämiseen.

- Asianajajapäivä kokoaa vuosittain yhteen yli puolet asianajotoimistoissa työskentelevistä juristeista. Se on uskomaton määrä. Tämä on hyvä tilaisuus ottaa esille tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä, Asianajajaliiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola toteaa.

50-vuotiaan Asianajajapäivän tunnuslause on ”kaikilla hauskaa”. Tunnuslause on esillä kaikille osallistujille jaettavissa tarroissa, joissa muistutetaan myös seksuaalisen häirinnän vastaisista kampanjoista.

Asianajajaliitto on käynnistänyt #Eimilläänoikeudella-toimintaohjelman seksuaalisen häirinnän estämiseksi asianajoalalla. Lisäksi liitto on mukana oikeusministeri Antti Häkkäsen käynnistämässä #häirinnästävapaa-kampanjassa.

- Kaikilla hauskaa -viestimme on myös käänteinen. Hauskaa on vain, jos osaamme kunnioittaa toisiamme. Seksuaalinen häirintä on halpamaista, säälittävää ja noloa. Sitä ei tarvitse sietää missään, Jarkko Ruohola korostaa

Asianajajaliitto haastaa kaikki ammattikunnat mukaan seksuaalisen häirinnän estämiseen.

Lisätiedot:
Jarkko Ruohola, Asianajajaliiton puheenjohtaja, puh. 010 320 8441 (yhdistyy kännykkään)
Janne Laukkanen, kehitys- ja viestintäjohtaja, puh. 040 588 1925

Twitter: @Asianajajat
Facebook: @Asianajajat
Instagram: @asianajajat

Asianajaja turvaa oikeusvaltion

Asianajajaliiton lakisääteisenä tehtävänä on säännellä ja valvoa asianajotoimintaa. Asianajajaliitto on julkisoikeudellinen yhteisö. Se ei ole rekisteröity yhdistys, ammattiliitto tai yrittäjäjärjestö. Asianajajia on Suomessa noin 2 100. Vain Asianajajaliittoon kuuluva lakimies saa käyttää nimikettä asianajaja.


Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje