Tiedotteita ja lausuntoja, arkisto 2016

16.3.2016 12.20

Lausunto arviomuistiosta Oikeusprosessien keventäminen

Dnro 02/2016

Lausuntopyyntönne OM 8/41/2015, 11.1.2016

LAUSUNTO ARVIOMUISTIOSTA OIKEUSPROSESSIEN KEVENTÄMINEN


Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntopyynnössään OM 8/41/2015 lausuntoa Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”). Asianajajaliitto esittää lausuntonaan seuraavaa.


1. Yleistä

Arviomuistiossa esitetään useita ehdotuksia, joilla oikeusprosesseja voitaisiin jatkossa lainsäädäntöteitse kehittää ja keventää. Monissa tilanteissa itse lainsäädäntö ei sinänsä ole esteenä prosessien tehostamiselle ja keventämiselle, vaan enemmänkin puutteelliset käytännöt. Esimerkiksi etenkin suuret ja laajat rikosasiat viedään edelleen usein pääkäsittelyyn ilman (ainakaan riittävän perusteellista) valmisteluistuntoa, jolloin pääkäsittelystä tulee huomattavasti raskaampi, kuin mitä se huolellisella valmistelulla voisi parhaimmillaan olla.

Prosessien tehostamisen osalta myös asianajajien ja syyttäjien menettelyissä on varmasti vielä kehittämisen varaa. Tuomarit ovat kuitenkin ensisijaisen tärkeässä asemassa, kun pohditaan pääkäsittelyiden kestoa ja tehostamista. Puheenjohtajan tulisi nimenomaan olla se henkilö, joka aktiivisella prosessinjohdolla vie prosessia eteenpäin sen jälkeen, kun asia on saapunut tuomioistuimeen. Nyt etenkin laajemmissa talousrikosasioissa on säännönmukaisesti päiviä, jotka eivät ole tehokkaita. Kuten edellä on todettu, ongelma ei ole lainsäädännöllinen, mutta myös lainsäädännössä on varmasti kehitettävää.

Asianajajaliitto on säännönmukaisesti tuonut esiin, että oikeushallinnon uudistuksia ei tulisi tehdä taloudelliset näkökulmat edellä, vaan uudistuksissa tulisi keskittyä nimenomaan oikeusturvan takaamiseen. Asianajajaliitto toki ymmärtää sen taloudellisen toimintaympäristön, joka tällä hetkellä on realiteetti myös oikeudenhoidon puolella. 


2. Kokoonpanojen keventäminen

Arviomuistiossa esitetyistä yksittäisistä ehdotuksista todetaan seuraavaa.

Kokoonpanojen keventäminen käräjäoikeuksissa / lautamiesjärjestelmästä luopuminen

Lautamiesjärjestelmästä tulee luopua. Saatavat säästöt tulee investoida takaisin oikeushallintoon prosessien kehittämiseksi.

Kuten muistiossa todetaan, lautamiesjärjestelmän ylläpitäminen on nimenomaan poliittinen, ei oikeudellinen kysymys. Asianajajaliitto on jo aikaisemmin esittänyt, että lautamiesjärjestelmästä tulisi luopua, jotta säästöpaineissa pystyttäisiin turvaamaan ammattituomareiden resursseja. Asianajajaliitto uudistaa em. kantansa tässäkin yhteydessä.

Asianajajaliitto korostaa, että säästöjen syntyminen tulee nähdä mahdollisuutena investoida varoja takaisin oikeudenhoitoon, jotta sitä voidaan tehostaa ja kehittää. Jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöalaa on juuri merkittävällä tavalla laajennettu. Säästöjä ei tule pyrkiä toteuttamaan tavalla, jossa kokoonpanot käräjäoikeuksissa keventyisivät entisestään siten, että käytännössä enää aivan poikkeuksellisimmat jutut käsiteltäisiin muussa kuin yhden tuomarin kokoonpanossa. Jutut on käsiteltävä kunnolla ainakin kerran eikä lähdettävä oletuksesta, että hovioikeus ns. korjaa mahdolliset käräjäoikeuksien tekemät virheet.

Jatkokäsittelyluvista päättää ainakin Helsingissä edelleen käytännössä aina kolme ammattituomaria. Silti juttuja on korkeimmasta oikeudesta palautettu hovioikeuksiin jatkokäsittelylupa-asioissa ja tullaan jatkossakin palauttamaan, etenkin kun lupa-asioiden käyttöalaa on merkittävästi laajennettu. Jos käräjäoikeuden ratkaisukokoonpanoja kevennetään ja asioita siirretään entistä enemmän käsiteltäväksi yhden tuomarin kokoonpanossa, on vaarana valitusherkkyyden kasvu. Toivottua säästöä ei tällöin saada lainkaan, vaan lopputulos voi olla täysin päinvastainen: käräjäoikeudessa laajassa jutussa puheenjohtaja voi olla kiinni kuukausia, hovioikeudessa juttuun ei myönnetä jatkokäsittelylupaa, korkein oikeus katsoo, että lupa olisi tullut myöntää, minkä jälkeen asia on uudelleen käsiteltävänä hovioikeudessa, jolloin asiaa on käsitellyt ainakin yhdeksän tuomaria (1+3+5) ja hovioikeuden pääasiaratkaisun saamiseen on tarvittu ainakin 12 tuomaria (1+3+5+3). Tässä luvussa eivät ole mukana hovioikeuden käsittelyyn osallistuneet valmistelijat ja esittelijät.

Asianajajaliitto korostaa, että päädytäänpä lautamiesjärjestelmästä luopumiseen tai ei, syntyvät säästöt tulee kohdentaa takaisin oikeudenhoitoon. Joka tapauksessa tulisi harkita joko lautamiesjärjestelmän lakkauttamista tai nykytilan säilyttämistä. Lautakuntakokoonpanoja on juuri kevennetty. Lautamiesjärjestelmän säilyttämisellä mutta lautamieskokoonpanojen keventämisellä entisestään on vaikea nähdä saavutettavan käytännössä minkäänlaisia tosiasiallisia taloudellisia hyötyjä. Kuten jo edellä on todettu, Asianajajaliitto on kannattanut ja kannattaa lautamiesjärjestelmästä luopumista, kuitenkin niin, että näin saadut säästöt todella ohjataan takaisin oikeudenhoidon kehittämiseen.


Kokoonpanojen keventäminen hovioikeuksissa

Vapauteen kohdistuvissa pakkokeinoissa hovioikeuksien kokoonpanoja ei tule keventää. Taloudelliset vaikutukset kokoonpanojen keventämisestä olisivat muutoinkin hyvin vähäiset.

Asianajajaliitolla ei ole syytä vastustaa esitutkintalain perusteella tehtyjen valitusten käsittelykokoonpanoja. Niin ikään sakonmuunnot ja ylimääräiset muutoksenhaut voitaisiin sinänsä melko ongelmitta hyväksyä käsiteltäviksi kevyemmissä kokoonpanoissa. Oma kysymyksensä kuitenkin on, missä määrin tästä seuraisi säästöjä. Asianajajaliiton käsityksen mukaan kokoonpanojen keventämisellä hovioikeudessa muutamassa yksittäisessä asiaryhmässä ei todennäköisesti saavuteta merkityksellisiä säästöjä, mikä todetaan myös arviomuistiossa.

Sen sijaan kokoonpanokevennyksiin, jotka koskisivat pakkokeinolain nojalla tehtyjä päätöksiä, Asianajajaliitto suhtautuu huomattavasti varauksellisemmin, jopa kielteisesti. Etenkin vangitsemisessa on kysymys perustavaa laatua olevasta perus- ja ihmisoikeudesta, oikeudesta vapauteen. Siksi asian käsittelyyn tulisi suhtautua asiaan liittyvällä vakavuudella. Viimeistään eurooppalaisen säännöstön johdosta ns. perinteisen ajatusmallin, jossa vain luotettiin siihen, mitä poliisi ilmoitti asiassa selvinneen, tulisi jo olla historiaa. Käräjäoikeudessa vangitsemisasian käsittely tapahtuu erittäin nopealla aikataululla, avustajalla voi olla vaikeuksia perehtyä juttuun riittävällä huolellisuudella juuri ennen vangitsemisasian käsittelyä asiaan, jne. Tehokas kantelumahdollisuus kohdistuu vangitsemisen perusteisiin ja mahdollisissa uusintapakkokeinokäsittelyissä käräjäoikeudessa ei voida puuttua nimenomaan alkuvaiheen vapaudenmenetysongelmiin lainkaan samalla tavalla kuin kanteluteitse.

On myös huomattava, että esimerkiksi Helsingin hovioikeus antoi viime vuoden lopulla ensimmäisen julkaistun Finlex-ratkaisun ns. tiedonsaantidirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä) vaikutuksista esitutkintalain mukaiseen tiedonsaantioikeuteen vangitsemisasiassa (HelHO 2015:15). Ratkaisussa hovioikeus päätyi siihen, ettei oikeutta esitutkinta-aineistoon tutustumiseen ole mahdollista direktiivissä tarkoitettujen välttämättömien asiakirjojen osalta rajoittaa, kun on kyse vangitsemisasiasta. Mainittu ratkaisu on esimerkki siitä, miten uudistuva lainsäädäntö – etenkin eurooppalainen säännöstö – voi olla hyvinkin monitulkintaista ja edellyttää pakkokeinoasioissa hovioikeudessa vahvempaa kuin yhden tuomarin kokoonpanoa. Tällöin voidaan myös korkeimman oikeuden työtaakkaa ainakin jonkin verran vähentää, kun hovioikeudesta saadaan riittävän laadukkaasti perusteltu ja useamman hovioikeuden jäsenen pohtima ratkaisu.


Korkein oikeus

Korkeimman oikeuden tulee saada keskittyä ennakkopäätösten antamiseen.

Esitettyjä taloudellisia vaikutuksia on korkeimman oikeuden osalta vaikea arvioida – joka tapauksessa ne lienevät erittäin vähäiset. 

Perusteltua on toki Asianajajaliitonkin näkemyksen mukaan se, että korkeimmassa oikeudessa voidaan keskittyä nimenomaan ennakkopäätösten antamiseen. Asianajajaliitto on toisaalta huolissaan asianosaisten oikeusturvasta, jos kokoonpanoja kevennetään ja siten väistämättä myös heikennetään oikeusvarmuutta alemmissa tuomioistuimissa, ja samalla vähennetään mahdollisuutta saada korkeimmasta oikeudesta useampijäsenisen kokoonpanon antamia ratkaisuja.


3. Kirjallisen menettelyn käyttöalan laajentaminen käräjäoikeuksissa

Poliisihaasteita ei tule toteuttaa. Mahdollisuutta luopua asianomistajan ehdottomasta oikeudesta estää kirjallinen menettely ja syyteneuvottelu tulee selvittää. Rangaistusvaatimusmenettelyn käyttöalan laajentamismahdollisuutta tulee selvittää.

Käräjäoikeuksista ja syyttäjiltä saadun palautteen perusteella ongelma kirjallisen menettelyn käyttöalan osalta keskittyy tällä hetkellä selkeästi Helsingin käräjäoikeuteen. Asianajajaliitto toteaa, että tämän kysymyksen osalta on syytä kuulla etenkin syyttäjiä ja tuomareita, koska asianajajilla ei juurikaan ole kokemusta kirjallisessa menettelyssä toimimisesta.

Asianajajaliitto haluaa kuitenkin nostaa tämän asian osalta esiin muutaman oikeusturvaan liittyvän olennaisen seikan.

Asianajajaliitto ei kannata esitutkintaviranomaisten laatimia ns. poliisihaasteita. Tiivistämällä esitutkintayhteistyötä entisestään on mahdollista saavuttaa ne edut, jotka tämänkaltaisen toiminnan käyttöönotolla voitaisiin edes väitetysti saavuttaa. Poliisihaasteiden vastustamiseen on sekä periaatteellisia että käytännöllisiä syitä.

Oikeudenhoitoa ei tule nähdä pelkästään tehokkuuden näkökulmasta. Esitutkintaviranomainen ei useimmiten ole lainopillisen koulutuksen saanut henkilö. Lisäksi ns. selvissä jutuissa myös käytännön ongelmia tulee vastaan pian, mikäli esitutkintaviranomainen laatii haastehakemuksen. Väite siitä, että tällainen menettely toisi syyttäjätoiminnassa usean henkilötyövuoden säästön, on varsin rohkea eikä ole läheskään riittävästi perusteltu. Käytännössä haastehakemuksia jouduttaisiin täydennyttämään, niitä jouduttaisiin viemään epäselvissä tapauksissa pääkäsittelyyn tai mahdollisesti suoralta käsin niiden puutteellisuuden vuoksi hylkäämään, mitä ei myöskään voida pitää tyydyttävänä kehityssuuntana. Kenen vastuulla esimerkiksi olisi lisäselvityksen hankkiminen, jos rattijuopumusta koskevasta haastehakemuksesta puuttuu selvitys promillemäärästä tai siitä, miten se on mitattu? Tuomioistuimen vastuulla tämä ei voine olla, koska tuomioistuin ei voi eikä sen tule hankkia lisänäyttöä, joka todennäköisesti koituu vastaajan vahingoksi. Syyttäjä puolestaan ei ole vielä lainkaan mukana prosessissa. Tähän liittyviä ongelmia tulisi selvittää huomattavasti perusteellisemmin, jotta edes teoriassa voitaisiin tehdä arvioita todellisista säästöistä.

Käytännön kysymys, jota muistiossa ei ole lainkaan pohdittu, on se, kuka juttua tuomioistuimessa ajaisi, jos haastehakemuksen olisi kirjoittanut esitutkintaviranomainen ja asia a) riitaantuisi tai b) sen ei muusta syystä katsottaisi soveltuvan kirjallisessa menettelyssä käsiteltäväksi? Puolustaisiko syyttäjä esitutkintaviranomaisen mahdollisesti puutteellista haastehakemusta?

Vastaajalla tulee lähtökohtaisesti aina olla oikeus saada asiansa ainakin kertaalleen ratkaistavaksi suullisessa menettelyssä. Taustalla tässä on se, että vastaaja pystyy kohtaamaan asiansa ratkaisijan ja tällöin myös asiassa annettu tuomio on mahdollisesti myös helpommin hyväksyttävissä. Toki henkilöllä tulee voida olla oikeus myös luopua suullisesta kuulemisesta, kunhan oikeudenmukainen oikeudenkäynti muutoin turvataan. 

Hieman vakavammissa jutuissa tämä saattaa edellyttää mm. sen harkitsemista, tulisiko vastaajalle määrätä puolustaja viran puolesta. Usein asiakkaina ns. massarikoksissa ovat henkilöt, joilla on muutoinkin ongelmia esimerkiksi elämänhallinnan osalta, jolloin yhteiskunnan luomat muut oikeusturvatakeet korostuvat. Tästäkään syystä ns. poliisihaaste ei ole toivottava kehityssuunta. Syyttäjän ja poliisin/esitutkintaviranomaisen roolit tulee pitää selvästi erillään toisistaan.

Asianomistajan ehdotonta oikeutta estää kirjallisen menettelyn käyttö rikosprosessissa tulee selvittää jatkovalmistelussa. Samassa yhteydessä tulisi selvittää asianomistajan ehdoton oikeus estää syyteneuvottelun käyttö. Vaikka Asianajajaliitolla ei ole periaatteellista halua ajaa asianomistajan perinteisesti vahvan aseman heikentämistä, ei kaikissa tapauksissa välttämättä ole järkevää tai taloudellisista tai periaatteellisista syistä ehdottoman tärkeää, että asianomistaja pystyy pelkästään omalla ilmoituksellaan (tai sen vuoksi, ettei häntä tavoiteta) estämään ainakin lähtökohtaisesti tehokkaamman prosessin käyttämisen. Tämä edellyttäisi esimerkiksi esitutkintaviranomaisilta entistä aktiivisempia toimenpiteitä, koska asianomistajien näkemykset rikosjutuissa pitäisi luotettavalla tavalla saada selvitettyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Myös rangaistusvaatimusmenettelyn käyttöalan laajentamisen mahdollisuutta tulisi selvittää jatkovalmistelussa. Eräs mahdollisuus olisi pohtia rangaistusmaksimin nostamista menettelyissä, joissa konkreettinen seuraamus olisi todennäköisimmin sakkoa. Rattijuopumus olisi tyypillisesti asiaryhmä, joka soveltuisi summaariseen menettelyyn. Tällöin tulisi selvittää myös sitä, voidaanko oheisseuraamusten määräysmahdollisuutta laajentaa. Etenkin ajokieltoasioissa on havaittu ongelmia, kun juttujen käsittely käräjäoikeudessa viipyy ja ajokielto kokonaisuudessaan on ehditty kärsiä mahdollisesti jo kauan ennen kuin asiassa saadaan tuomioistuimen ratkaisu.


4. Yhden kosketuksen periaate

Oikeus avustajan käyttöön on pystyttävä turvaamaan koko Suomessa myös nopeutetuissa menettelyissä. Vapaudenmenetyksen pidennystä ilman pidättämisen edellytyksiä vastustetaan tässä vaiheessa.

Asianajajaliitolla ei ole periaatteessa mitään sitä vastaan, että rikosprosesseja pyritään tehostamaan nimenomaan etupainotteisesti. Asianajajaliitto kuitenkin vastustaa ns. poliisihaasteita edellisessä kohdassa mainituilla perusteilla.

Yhden kosketuksen periaatteeseen liittyy merkittäviä haasteita. Pääkaupunkiseudulla ilmeisesti asiantuntevan asianajajan löytäminen lyhyellä varoitusajalla ei useimmiten tuota suuria ongelmia. Järjestelmä perustuu kuitenkin täysin asianajajien ja ns. lupalakimiesten vapaaehtoisuuteen. Toisaalta, mitä pienemmille paikkakunnille mennään, kasvavat jo maantieteelliset etäisyydet siten, että on kyseenalaista, voidaanko epäillyn oikeusturva yhden kosketuksen periaatteen mukaisissa asioissa todellisuudessa turvata. Ongelmatonta tämä ei ole pääkaupunkiseudullakaan.

Myös tämä asia edellyttää jatkovalmistelua. Etenkin vaatimus siitä, että henkilö olisi velvollinen poliisin määräyksestä pysymään paikalla (ilmeisesti yli 12 tuntia ilman, että pidättämisen/vangitsemisen edellytykset täyttyisivät), on kysymys, jota tulee huolellisesti selvittää, ennen kuin Asianajajaliitto voi osaltaan edes harkita sen hyväksymistä.

5. Syytetyn velvollisuus osallistua henkilökohtaisesti oikeudenkäyntiin

Vastaajan tulee itse saada disponoida henkilökohtaisesta osallistumisoikeudestaan niin oikeudenkäyntiin kuin esitutkintaan ainakin muissa kuin erityisen vakavissa rikoksissa. Vastaajalla on aina oltava oikeus olla henkilökohtaisesti läsnä hänen asiaansa käsiteltäessä.

Tätä kysymystä tulisi jatkovalmistelussa vakavasti pohtia. Asialla on yhteys myös itsekriminointisuojaan. Asian jatkovalmistelussa tulisi lisäksi selvittää, miksi epäillyllä on velvollisuus noudon uhalla saapua henkilökohtaisesti esitutkintaviranomaisen luokse (esitutkintalain 6 luvun 1-2 §).

Kun vastaajalla on yksiselitteinen oikeus olla myötävaikuttamatta oman asiansa selvittämiseen, on vaikeasti perusteltavissa järjestelmä, jolla viime kädessä pakotetaan henkilö, joka tätä oikeuttaan haluaa käyttää, saapumaan paikalle. Ei ole lainkaan kaukaa haettua väittää, että sanotunlaisella velvollisuudella tosiasiassa vaikutetaan – jopa painostetaan – vastaaja/epäilty tosiasiassa myötävaikuttamaan asiansa selvittämiseen.

Asianajajaliitto ei kannata poissaolokäsittelyiden laajentamista sinänsä. Vastaajalla tulee aina olla oikeus saapua henkilökohtaisesti paikalle, kun hänen asiaansa käsitellään. Mikäli vastaaja haluaa puolustautua asiamiehensä välityksellä, on vaikea suoralta kädeltä nähdä perusteluita sille, miksi tämän henkilökohtaista läsnäoloa siitä huolimatta edellytetään ehdottomana sääntönä.

Muistiossa esitettyjä näkemyksiä voi näin ollen tässä vaiheessa puoltaa. Asia vaatii kuitenkin jatkoselvittelyä. 


6. Videoyhteyden käytön laajentaminen

Vastaajan tulee itse saada disponoida henkilökohtaisesta läsnäolostaan tuomioistuimessa ja halutessaan osallistua oikeudenkäyntiin videoyhteyden välityksellä. Videoyhteyksien toimivuus ja taso tulee varmistaa. Kuultavan kanssa videoyhteyden päässä paikalla olevista henkilöistä tulee säätää laissa.

Asianajajaliitto ei ole aikaisemmin suhtautunut erityisen myönteisesti videoyhteyden käytön laajentamiseen rikosprosessissa. Pääsääntönä tulee jatkossakin olla, että mikäli vastaaja haluaa olla henkilökohtaisesti läsnä, kun asiaa käsitellään, se tulisi sallia. Henkilökohtaisella läsnäololla tarkoitetaan tässä nimenomaan henkilökohtaista paikalla olemista, ei videoyhteyden välityksellä tapahtuvaa läsnäoloa.

Toisaalta vastaavalla tavalla kuin edellä on käsitelty oikeutta kieltäytyä ylipäätään tulemasta paikalle, on vaikea nähdä, miksi vastaaja ei voisi – niin halutessaan – osallistua istuntoon henkilökohtaisen läsnäolon sijaan videoyhteyden välityksellä, myös ulkomailta. Ongelmaksi tällaisessa tilanteessa voi toki muodostua se, kummassa päässä videoyhteyttä avustajan tulisi olla. Luottamuksellisten neuvotteluiden ja asiakirjojen läpikäyminen videoteitse on hankalaa. Toisaalta avustajan näkökulmasta on lähtökohtaisesti parempi olla paikalla siellä, missä kaikki muutkin ovat, eli oikeussalissa.

Asianajajaliitto on keskustellut myös tästä asiasta mm. useiden syyttäjien ja tuomareiden kanssa. Seikka, joka huolestuttaa kaikkia toimijoita, on teknisen yhteyden taso. Etenkin, kun videoyhteyden käytön lisäämistä perustellaan sillä, että siten saadaan säästöjä aikaan, on ensisijaisen tärkeää, että videoyhteyden käyttö todella teknisesti onnistuu ja että se on korkealaatuista. Tämä edellyttää mm. kummassakin päässä olevaa teknisesti osaavaa henkilökuntaa. Muussa tapauksessa voidaan olla tilanteessa, jossa yhteys ei toimi, jolloin käsittely joudutaan peruuttamaan ja tavoiteltu säästö valuu hukkaan.

Videoyhteyden käyttämisessä tulee laissa ottaa myös tarkoin kantaa siihen, mistä videoyhteys otetaan ja keitä tilanteessa saa olla paikalla. Lähtökohtana tulisi olla, että videoyhteyden välityksin osallistuva henkilö on tuomioistuimessa. Näin etenkin tilanteissa, joissa henkilö osallistuu käsittelyyn videoyhteyden välityksellä ulkomailta. Tällöin voitaisiin varmistua myös siitä, että kuulemisessa ei ole läsnä henkilöä, joka voisi esim. uhata kuultavaa tai kertoa kuultavalle, mitä tämän tulee lausua. Tutkintavangin kohdalla tutkijan läsnäolo samassa tilassa pidätetyn tai vangitun kanssa ei ole kannatettavaa.

Helsingissä, 16. maaliskuuta 2016

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO
 
Risto Sipilä
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja


LAATI
Asianajaja Jussi Sarvikivi, Asianajotoimisto Reims & Co Oy, Helsinki


Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu rikosprosessioikeuden asiantuntijaryhmässä.

Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje