Tiedotteita ja lausuntoja, arkisto 2016

10.6.2016 12.00

Kuluttajaliitto suosittelee käyttämään asianajajaa ja vertaili palveluiden hintoja

Kuluttajaliitto on toteuttanut selvityksen yleisimpien perhe- ja perintöoikeuteen kuuluvien asiakirjojen hintatasosta.  Kyselyn tulosten perusteella asianajajien hinnoissa on vaihtelua ja Kuluttajaliitto neuvoo kuluttajia kilpailuttamaan palveluita. Kuluttajaliitto suosittelee kuitenkin käyttämään aina asianajajaa muiden oikeudellisten palveluntarjoajien sijaan.

Kyselyssä asianajajilta tiedusteltiin seuraavien toimenpiteiden hinnoittelua: avioehto, ositus avioeron jälkeen, lahjakirja, edunvalvontavaltakirja, testamentti ja perukirja sekä perinnönjako. Kyselyyn vastasi 77 perheoikeudellisia toimeksiantoja hoitavaa asianajotoimistoa.

Jokaisen asiakirjan kohdalla oli vastaajille annettu myös yksityiskohtaista tietoa siitä, millaiseen tilanteeseen asiakirjaa ollaan laatimassa. Rajaukset olivat tärkeitä, koska esimerkiksi testamentin hintaan vaikuttaa edunsaajien joukko ja miten yksityiskohtaisia määräyksiä asiakirjaan halutaan. 

”Muista lakimiehistä poiketen vain asianajajilta edellytetään jatkuvaa koulutusta ja he ovat julkisen valvonnan alaisia. Mikäli palvelun hinnasta tai laadusta on huomauttamista, valittamiseen on selkeät ja maksuttomat väylät”, todetaan Kuluttajaliiton tiedotteessa.

– Perhe- ja perintöoikeudellisilla asiakirjoilla on usein kauaskantoisia vaikutuksia. Siksi on tärkeää, että ne on tehty siten, että kuluttajan tahto toteutuu myös toimeenpanovaiheessa, Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario huomauttaa.

– Kuluttajaliitto kiinnittää huomiota erittäin tärkeään asiaan: kuluttajien kannalta oikeudellisten palveluiden kirjo on sekavaa ja valvonta vaihtelevaa. Asianajajien kohdalla vastuut ja valvonta ovat selkeitä, sanoo Asianajajaliiton tuore puheenjohtaja Jarkko Ruohola. Hänet valittiin tehtävään perjantaina Helsingissä. 

– Asianajajalla on tiedusteltaessa velvollisuus antaa arvio toimeksiannon hinnasta ja varoittaa asiakastaan, jos arvio uhkaa ylittyä kesken asian hoidon, Ruohola jatkaa.

Ruohola muistuttaa, että asianajopalvelut ovat vaativaa asiantuntijatyötä.

– Pelkän hinnan lisäksi olennaista on toki ammattitaito. Asianajajuus on jo sinällään laatutakuu, kuten Kuluttajaliittokin toteaa. Asianajajien keskinäisessä vertailussa taas auttaa suositusten saaminen ja keskustelu asianajajan kanssa puhelimitse tai laajoissa asioissa henkilökohtaisesti ennen lopullista päätöstä toimeksiannosta. Ensitapaaminen on usein mahdollista sopia veloituksettomaksi ja samalla kuluttaja saa hyvän käsityksen siitä, millaisen henkilön kanssa hän tekisi yhteistyötä. Myös palvelun hinta tarkentuu keskustelemalla. Hyvänkään kirjallisen tarjouspyynnön perusteella ei välttämättä pysty antamaan tarkkaa kokonaishintaa ennen asian tarkempaa läpikäyntiä, Jarkko Ruohola neuvoo.

Lisätietoa:
Jarkko Ruohola, Asianajajaliiton puheenjohtaja, p. 010 320 8441 (yhdistyy kännykkään)
Janne Laukkanen, kehitys- ja viestintäpäällikkö, Asianajajaliitto, p. 040 588 1925
Paula Pessi, kuluttajan talouden asiantuntija, Kuluttajaliitto, p. 040 350 2454 

Twitter:
@JarkkoRuohola
@LaukkanenJanne
@Asianajajat

Kuluttajaliiton tiedote selvityksestä ja opas kuluttajille:
www.kuluttajaliitto.fi/hintavertailut



Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje