Yhdistyksille valituslupa testamenttia koskevassa riidassa

31.5.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan kahdelle yleishyödylliselle yhdistykselle riidassa, joka koskee pääkaupunkiseudulla asuneen naisen testamenttia.

Yhdistykset hakivat valituslupaa
ratkaisuun, jolla hovioikeus oli hylännyt käräjäoikeuden yhdistysten
hyväksi ratkaiseman kanteen. Käräjäoikeudessa yhdistykset olivat
vaatineet vahvistettavaksi, että naisen vuonna 1980 tekemässä
testamentissa oleva määräys niiden hyväksi oli edelleen voimassa. Naisen
perilliset vastustivat vaatimusta.

Nainen oli vuonna 1980 tehnyt sisarensa hyväksi yleistestamentin.
Testamentissa oli lisäksi ollut määräys siltä varalta, että naisen sisar
kuolee ennen häntä. Tuolloin omaisuuden tuli mennä kahdelle
yleishyödylliselle yhdistykselle.

Vuonna 2004 nainen teki sisarensa kanssa keskinäisen
omistusoikeustestamentin muistamatta aikaisempaa testamenttiaan. Uudessa
testamentissa ei määrätty muista testamentinsaajista eikä aiemmin
tehdyn testamentin voimassaolosta. Vuonna 2006 ensimmäinen testamentti
löytyi.

Naisen kuollessa vuonna 2012 hänen jäämistössään oli tallella kummatkin testamentit. Sisar oli kuollut jo aiemmin.

KKO:ssa kysymys on siitä, voidaanko aikaisemman testamentin katsoa
edelleen olevan voimassa yhdistysten hyväksi uudesta testamentista
huolimatta.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments