Virkasopimuksen irtisanomista koskeva päätös oli valituskelpoinen muutoksenhakukiellosta huolimatta

30.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2018:15

Virkasopimuksen irtisanominen – Valtiontalouden tarkastusvirasto – Päätöksen valituskelpoisuus – Kuuleminen – Virkasopimuksen irtisanomisen perusteet – Perusteiden asianmukaisuus

A oli vuonna 2009 määrätty
tuloksellisuustarkastuspäällikön tehtävään Valtiontalouden
tarkastusviraston sisäisellä hakumenettelyllä ja hänen kanssaan oli
tehty virkasopimus. Virkasopimus oli sittemmin uusittu kesäkuussa 2013.
Sopimus oli voimassa toistaiseksi, enintään kuitenkin niin kauan kuin A
oli määrätty toimimaan tuloksellisuustarkastuspäällikön tehtävässä.
Sopimuksen mukaan A:n tehtävänä oli toimia tarkastusryhmän henkilöstön
esimiehenä sekä ohjata, neuvoa ja valvoa ohjausvastuulleen kuuluvia
tarkastuksia. Sopimuksen mukaan kummallakin osapuolella oli oikeus
irtisanoa sopimus.

Virasto irtisanoi maaliskuussa 2016
tekemällään päätöksellä A:n virkasopimuksen ja päätti hänelle vuonna
2013 annetun tehtävään määräyksen. A haki muutosta päätökseen
valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että kun otettiin huomioon tehtävään määräämisen
päättämisen ja virkasopimuksen irtisanomisen vaikutukset A:n
virkamiesoikeudelliseen asemaan ja etuihin, viraston päätöstä oli
pidettävä hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna
valituskelpoisena päätöksenä. Eduskunnan virkamiehistä annetun lain 63 a
§:n 2 momentissa mainitut muutoksenhakukiellot eivät olleet esteenä
asian tutkimiselle.

Korkein hallinto-oikeus katsoi
muutoin, että asiassa ei ollut tapahtunut hallintolain 34 §:n 1
momentissa tarkoitettua kuulemisvirhettä. Virastossa esimiestehtävissä
olleiden henkilöiden jatkoedellytyksiä oli harkittu kunkin kanssa
erikseen käydyn keskustelun perusteella. Keskustelut oli käynyt viraston
pääjohtaja. Kysymys oli ollut samalla harkinnasta, jossa
organisaatiorakennetta mahdollisesti muutetaan. A oli näissä puitteissa
voinut ennen itseään koskevan päätöksen tekemistä ilmoittaa kantansa
viraston johtamisjärjestelmästä ja sen muutostarpeista sekä tuoda esille
omaa johtajuuttaan koskevat näkemyksensä.

Virastossa oli
toteutettu kesäkuun 2016 alussa organisaatiomuutos, jossa yksi
valvontayksiköistä oli lakkautettu ja sen tehtävät oli siirretty
toiselle yksikölle. Virastossa oli myös siirrytty neljästä
tarkastusryhmästä kolmeen tarkastusryhmään. Virastossa oli siten
toteutettu A:ta koskevan päätöksen perusteluissa esitetty
henkilöesimiestehtävien ja tarkastuksen ohjauksen tehtävien uudelleen
järjestely ja organisointi. Asiassa ei ollut siten ilmennyt, että A:ta
koskeva päätös olisi perustunut epäasiallisiin syihin. Virkasopimuksen
irtisanominen ei myöskään edellyttänyt, että irtisanomisperusteet
vastaisivat niitä perusteita, joiden nojalla virkasuhde voitiin
irtisanoa. A:n valitus oli siten hylättävä.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments