Toimeentulotukea ei voitu periä takaisin kuolinpesäosuudesta, jota rasitti toisten osakkaiden hallintaoikeus

15.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2018:7

Toimeentulotuki – Toimeentulotuen takaisinperintä – Takaisinperinnän perusteet – Takaisinperintäehto – Perintä kuolinpesäosuudesta – Keskinäinen testamentti – Omaisuuden käyttö- ja hallintaoikeus

A:n isovanhemmat B ja C olivat
vuonna 2008 allekirjoittamassaan keskinäisessä testamentissa määränneet
viimeisenä tahtonaan ja testamenttinaan, että toisen heistä kuoltua
jälkeen jäävä saa täyden käyttö- ja hallintaoikeuden kaikkeen pesän
omaisuuteen. Testamentin mukaan molempien kuoltua omaisuus oli jaettava
tasan heidän tyttärensä D:n ja tämän tyttären A:n kesken niin, että
D:llä on elinikäinen hallintaoikeus koko omaisuuteen.

E:n
kaupungin viranhaltija oli toimeentulotuen myöntämisestä päättäessään
samalla määrännyt, että toimeentulotuki peritään takaisin A:n osuudesta
vuonna 2013 kuolleen C:n kuolinpesään. Hallinto-oikeus oli E:n
lautakunnan hakemuksesta päätöksellään vuonna 2016 velvoittanut A:n
maksamaan takaisin ajalta 2015–2016 saamansa toimeentulotuet.

A:n
oikeutta C:n jälkeen testamentilla saamaansa omaisuuteen rajoittaa
lesken käyttö- ja hallintaoikeus kaikkeen pesän omaisuuteen. Vasta
leskenkin kuoltua A:lle tulee kuolinpesän varoista osuus, jota
edelleenkin rasittaa D:n elinikäinen hallintaoikeus. Korkein
hallinto-oikeus katsoi, ettei A:lla näissä olosuhteissa ollut
toimeentulotukea myönnettäessä sellaista oikeutta varoihin, joista
toimeentulotuet olisi voitu periä takaisin.

Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja E:n lautakunnan hakemus toimeentulotuen takaisinperinnästä hylättiin.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments