Ryhmäeläkevakuutuksella korvattiin osakastyöntekijöiden palkanmaksu, vakuutusmaksuista olisi tullut suorittaa sosiaaliturvamaksuja

10.3.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2018:35

Ennakkoperintä – Työnantajan sosiaaliturvamaksu – Palkka – Ryhmäeläkevakuutus – Kollektiivinen lisäeläketurva – Osakeyhtiön osakas – Vakuutusmaksun määrä

A ja B omistivat koko X Oy:n
osakekannan, ja X Oy omisti koko Y Oy:n osakekannan. Y Oy oli
joulukuussa vuonna 2010 ottanut ryhmäeläkevakuutuksen, jossa
vakuutettuina olivat ensin vain A ja B sekä vuoden 2011 kesäkuusta
lukien myös B:n puoliso C. Y Oy oli maksanut vakuutusmaksuja A:n osalta
vuosina 2010–2011 yhteensä 337 623 euroa ja B:n osalta vuosina 2010–2012
yhteensä 333 508 euroa. Y Oy ei ollut maksanut rahapalkkaa A:lle ja
B:lle.

Y Oy:ssä toimitetussa verotarkastuksessa oli
katsottu, että yhtiön A:n ja B:n osalta maksamat vakuutusmaksut olivat
vakuutettujen henkilöiden palkkatuloa. Yhtiölle oli maksuunpantu tältä
osin suorittamatta jääneet työnantajan sosiaaliturvamaksut
veronkorotuksineen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Y
Oy oli sinänsä voinut järjestää kollektiivisen lisäeläketurvan
työntekijöistään koostuvalle henkilöpiirille osakastyöntekijöihin
rinnastettavat A ja B mukaan lukien. Kun otettiin huomioon A:n ja B:n
osalta maksettujen vakuutusmaksujen suuri määrä, yhtiön katsottiin
heidän osaltaan korvanneen rahapalkan eläkevakuutusmaksujen muodossa,
minkä vuoksi heidän osaltaan asiassa ei ollut kyse kollektiivisesta
lisäeläketurvasta. Y Oy:n A:n ja B:n osalta maksamat vakuutusmaksut
olivat kokonaisuudessaan vakuutettujen henkilöiden ennakkoperintälain 13
§:ssä tarkoitettua palkkaa, jonka perusteella yhtiön olisi tullut
suorittaa työnantajan sosiaaliturvamaksuja. Vuodet 2010–2012.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments