Palvelussitoumuksen rikkominen johti 5.000 euron korvausvelvollisuuteen

Pääesikunnan henkilöstöosasto
päätti lokakuussa 2004, että A:lle maksetaan hänen kiinteä palkkauksensa
opintovapaan ajalta 2004–2008 edellyttäen, että A:n kanssa tehdään
palvelussitoumus. A sitoutui tämän mukaisesti marraskuussa 2004
palvelemaan Merivoimissa vähintään kuuden vuoden ajan
ammattikorkeakouluopintojensa päättymisen jälkeen edellyttäen, että hän
sai tällöin vähintään sitoumushetken mukaiset palkkaedut. Jos A
irtisanoutui sitoumusaikanaan muusta kuin sairauteen perustuvasta
syystä, hän oli velvollinen korvaamaan sitoumusaikana maksetun palkan
viivästyskorkoineen. A valmistui insinööriksi joulukuussa 2008 ja
irtisanoutui erikoisupseerin virastaan 4.10.2013 lukien. A:n saama
palkkaus oli sitoumusaikana ennen irtisanomista ollut vuositasolla koko
ajan korkeampi kuin hänen palkkansa ennen hänen jäämistään
opintovapaalle, vaikka A:n palkkauksen vaativuusluokka oli tuona aikana
osin laskenutkin.

Hallinto-oikeus hylkäsi Merivoimien
esikunnan hallintoriitahakemuksen A:n velvoittamisesta maksamaan
valtiolle korvauksena palvelussitoumuksen rikkomisesta A:lle
opiskeluajalta maksettujen palkkojen määrä viivästyskorkoineen.
Hallinto-oikeus katsoi, että palvelussitoumusta ei voitu pitää A:ta
oikeudellisesti sitovana. Palvelussitoumuksessa oli kysymys valtion
virkamieslain 44 §:n 1 momentissa tarkoitetusta sopimuksesta
palvelussuhteessa noudatettavista ehdoista, eikä sopimuksella voitu
sopia virkamiehen velvollisuuksista. Hallinto-oikeus katsoi lisäksi,
että palvelussitoumusta oli pidettävä perustuslain 7 §:n 1 momentissa ja
18 §:n 1 momentissa tarkoitettujen perusoikeuksien rajoituksena, josta
ei ollut säädetty laissa.

Korkein hallinto-oikeus kumosi
hallinto-oikeuden päätöksen ja otti enemmän viivästyksen välttämiseksi
asian käsiteltäväkseen. Korkein hallinto-oikeus velvoitti A:n korvaamaan
valtiolle korvauksena palvelussitoumuksen rikkomisesta kohtuullisena
pidettävät 5 000 euroa. A:ta ei velvoitettu maksamaan viivästyskorkoa.

Korkeimman
hallinto-oikeuden perustelujen mukaan oli tulkinnanvaraista, voitiinko
palvelussitoumusta ja työnantajan siihen liittyvää päätöstä myöntää
A:lle palkallista virkavapautta hänen opiskeluajalleen pitää valtion
virkamieslain 44 §:n 1 momentissa tarkoitettuna sopimisena
palvelussuhteessa noudatettavista ehdoista. Korkein hallinto-oikeus
katsoi joka tapauksessa, että järjestelyyn ei sisältynyt mainitun
pykälän 2 momentissa tarkoitettua kiellettyä sopimista virkamiehen
virkavelvollisuuksista. Sitoumusta ei siten voitu pitää lainvastaisena.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi, viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon
(PeVL 23/2017 vp), että palvelussitoumuksen edellyttämistä oli
valtiosäännön kannalta arvioitava ennen kaikkea suhteessa perustuslain
18 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan jokaisella on oikeus hankkia
toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.
Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä palvelussitoumuksia, joita
oli edellytetty puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen koulutuksiin
hyväksytyiltä henkilöiltä, oli pidetty hyväksyttävinä, mutta
edellytetty, että laissa säädetään sitoumuksessa tarkoitetun palvelun
enimmäisajasta ja palvelussuhteen perusehdoista sekä palvelussuhdetta
koskevien riitaisuuksien ratkaisemisesta. Valiokunta oli myös
edellyttänyt, että palvelussitoumuksen kestosta ja sitoumuksen
purkautumiseen liittyvästä taloudellisesta korvausvelvollisuudesta
säädetään laissa riittävän täsmällisesti. Valiokunta oli myös
painottanut palvelussitoumuksen vastaanottajan velvollisuutta huolehtia
ja varmistua soveltamistilanteessa siitä, että opiskelija ymmärtää
palvelussitoumuksen merkityksen kaikilta osin ja erityisesti
korvausvelvollisuuden osalta ennen sitoumuksen antamista.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin hallinto-oikeus, että A:n antamaa
palvelussitoumusta ei voitu pitää oikeudellisesti merkityksettömänä
yksin sillä perusteella, että tällaisesta palvelussitoumuksesta ei ollut
toistaiseksi säädetty lailla. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö
huomioon ottaen, jossa kysymys oli korostetusti ollut perustuslain 18
§:n 1 momentin, mutta myös 2 §:n 3 momentin ja 80 §:n 1 momentin
soveltamisesta, ei ollut mahdollista tehdä erottelua, jossa lailla
säätämisen vaatimus olisi vähäisempi tai poistuisi kokonaan niissä
tilanteissa, joissa vastineena palvelukseen sitoutumisesta oli
työnantajan järjestämän maksuttoman erikoiskoulutuksen sijaan
työnantajan maksama palkkaus muualla järjestettävän koulutuksen vaatiman
virkavapaan ajalta. Perusoikeuden rajoituksena oli kummassakin
tilanteessa juuri sitoutuminen jäämään määräajaksi työnantajan
palvelukseen koulutuksen jälkeen.

Korkein hallinto-oikeus
katsoi, että tällaisessa sääntelemättömässä tilanteessa
palvelussitoumuksen laillisuuden tulkinnallinen arviointi voitiin
perustaa samanlaisille näkökohdille kuin harkittaessa sääntelyn
hyväksyttävyyttä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta.
Palvelussitoumukselle oli oikeusjärjestyksen kannalta hyväksyttävä
peruste, kun sitoumus oli annettu vastineena sille, että virkamies voi
useamman lukuvuoden ajan palkallisella virkavapaalla ollen opiskella ja
hankkia lisäpätevyyttä työnantajansa palveluksessa avautuvaan tehtävään.
Selvänä voitiin pitää myös sitä, että A oli sitoumuksen antaessaan
ymmärtänyt sitoumuksen merkityksen. Korvauksen määrän
kohtuullistamisessa huomioon otettiin, että sitoumusaika oli pitkä
suhteessa opintojen vaatimaan aikaan.

Äänestys 3-2 perusteluista.