rss Kotimaiset tuomioistuimet

13.2.2018 16.56

Markkinaoikeus: lavastus on keskeinen osa elokuvaa eikä elokuvasta ole erotettavissa itsenäistä ja omaperäistä lavastusteosta

Markkinaoikeus: A > Sputnik Oy, tekijänoikeus - teos - markkinaoikeuden toimivalta

3.4 Johtopäätökset

40. Markkinaoikeus toteaa asiassa tulleen selvitetyksi, että elokuva on visuaalisilta osiltaan kokonaisuus, jonka muodostavat ja jossa sekoittuvat sitä varten erityisesti luodut lavasteet ja rekvisiitta sekä muu visuaalinen ilme. Asiantuntijoiden toteamin tavoin lavastuksen ei yleensä ole tarkoitus erottua muusta elokuvasta vaan mahdollisimman hyvin sulautua ja tukea elokuvan kerrontaa ja kokonaisuutta.

41. Asiassa esitetyn todistelun perusteella Toivon tuolla puolen elokuvassa esiintyvä lavastus on syntynyt useiden henkilöiden eri vaiheissa tapahtuneen vuorovaikutuksen seurauksena. Tässä keskeisimmät henkilöt ovat olleet A ja ohjaaja B, mutta työskentelyyn on osallistunut ainakin jonkinasteisella luovalla panoksella muitakin henkilöitä. Edellä todetun perusteella kyseistä elokuvaa ei voida pitää lavastuksen osalta tämän tuomion kohdassa 24 tarkoitettuna yhteenliitettynä teoksena.

42. Esitetyn todistelun perusteella elokuvan lavastukseen on voinut liittyä merkittävääkin henkistä luomistyötä. Tästä ei kuitenkaan sellaisenaan ja välttämättä seuraa, että elokuvan lavastus olisi elokuvasta erotettavissa oleva itsenäinen teos.

43. Jos lavastusteoksella tarkoitettaisiin elokuvan visuaalista ilmettä tai kaikkea elokuvan lavastusta, elokuvasta ei olisi edellä todetusti erottavissa itsenäistä lavastusteosta. Jos sen sijaan lavastusteoksella tarkoitettaisiin vain elokuvan joitakin kohtauksia varten tehtyjä toimenpiteitä, esitetyn perusteella olisi lisäksi vaikeaa tai mahdotonta määritellä vaatimusten 1 ja 2 mukaisesti sitä, mitkä osat elokuvasta olisivat vaatimuksissa tarkoitettuja lavastusteoksia ja miltä osin oikeudet A:lle tulisi vahvistaa kuuluvan.

44. Edellä todetuilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että lavastus on keskeinen osa käsillä olevaa elokuvaa eikä elokuvasta ole erotettavissa kanteessa tarkoitettua itsenäistä ja omaperäistä lavastusteosta. Näin ollen vahvistusvaatimusten 1 tai 2 hyväksymiselle ei ole edellytyksiä. Edellä todetulla tavalla kysymys elokuvan lopputekstien virheellisyydestä on kanneperusteet huomioon ottaen merkityksellinen vain, jos elokuvasta voidaan erottaa itsenäinen lavastusteos. Edellä todettuun nähden elokuvan lopputekstien väitettyä virheellisyyttä ei siten ole tarpeen arvioida tässä yhteydessä. Näin ollen vaatimukset 1 ja 2 samoin kuin niihin perustetut vaatimukset 3–5 on hylättävä.


Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje