KHO täyttää 100 vuotta

28.8.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Juhlajulkaisu ja keskustelutilausuus “Korkein hallinto-oikeus – tuomioistuin oikeusvaltiota rakentamassa”

Korkein
hallinto-oikeus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Oikeusvaltion rakentaja
-juhlakirja avaa laajasti KHO:n merkitystä suomalaisen yhteiskunnan
käänteissä vuodesta 1918. Kirjan kirjoittajat professori Jukka Kekkonen,
dosentti Markku Jokisipilä ja OTT Markus Kari kirjoittavat KHO:n
roolista monipuolisesti ja uutta tutkimustietoa antaen.

Korkein hallinto-oikeus on sadan vuoden aikana ollut mukana Suomen
historian ratkaisevissa käänteissä. KHO:n tehtäviin on kuulunut niin
viranomaisten päätöksenteon lainmukaisuuden arvioiminen kuin uuteen
lainsäädäntöön vaikuttaminenkin.

– Korkein hallinto-oikeus
käsiteltävine asioineen on aina ollut aikansa kuva. Tuskin kukaan vuonna
1918 osasi odottaa esimerkiksi lastensuojeluasioiden tai
ulkomaalaisasioiden määrän kasvua nykyiselle tasolle taikka talouselämän
eri oikeuskysymysten nykyistä kirjoa.

– Toisaalta monet aikanaan merkittävät asiaryhmät, esimerkiksi irtolaisasiat ja sotapalkka-asiat, ovat kadonneet, oikeusneuvos Niilo Jääskinen korkeimmasta hallinto-oikeudesta sanoo.

Tavallisesti
korkein hallinto-oikeus käsittelee nelisen tuhatta asiaa vuodessa.
Vuoden 2015 jälkipuoliskolla maahan saapuneet turvapaikanhakijat
muuttivat tilannetta niin, että parina viime vuonna asioita on ratkaistu
kuutisen tuhatta vuodessa. Nyt asiamäärän odotetaan pikku hiljaa
palaavan lähemmäksi aikaisempaa tasoa.

Maailma monimutkaistuu, samoin KHO:n tehtäväkenttä

Maailma on muuttunut sadassa vuodessa valtavasti ja viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ennenkokemattomalla vauhdilla.


EU-oikeus toi meille korkeimpaan hallinto-oikeuteen merkittävästi
muutoksia. Tehtävämme ovat monimuotoistuneet. Säännöllisesti pyydämme
unionin oikeuteen liittyvissä asioissa EU-tuomioistuimesta
ennakkoratkaisua, Jääskinen mainitsee.

Viime vuonna 2017 korkein
hallinto-oikeus pyysi unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua
käännyttämistä, arvonlisäveroa, tavaramerkkiä sekä suden rauhoitusta ja
metsästystä koskevissa asioissa.

– Korkein hallinto-oikeus antaa
ratkaisuja mitä moninaisimmista viranomaisten toimintaa liittyvistä
asioista. Suurimpia asiaryhmiä turvapaikka-asioiden ja
ulkomaalaisasioiden jälkeen ovat sosiaaliasiat kuten lastensuojelu- ja
vammaispalveluasiat sekä maankäyttö ja verotus. Korkein hallinto-oikeus
on suomalaisen yhteiskunnan tila tiivistetysti. Juhlakirja käy
kiinnostavasti läpi mm. KHO:n tuomarien sosiaalisen taustan sadan vuoden
ajalta, naisten pääsyn ylimpiin tuomarinvirkoihin, koulutustaustan
kehittymisen ja koko toiminnan monimuotoistumisen.

Helsingin
yliopiston tiedekulmassa järjestetään 4.9.2018 kello 17.00 tilaisuus,
jossa perehdytään syyskuun alussa sata vuotta toimineen korkeimman
hallinto-oikeuden yhteiskunnallisiin suhteisiin.

Alustamassa
ovat korkeimman hallinto-oikeuden juhlakirjan (Oikeusvaltion rakentaja.
Korkein hallinto-oikeus 100 vuotta. Edita 2018.) kirjoittaneet OTT
Markus Kari, professori Jukka Kekkonen ja dosentti Markku Jokisipilä.
Heidän alustuksistaan keskustelemassa ovat FT Kati Katajisto ja
professori Jörn Donner.

Kirja tulee Editan kautta myyntiin 31.8.2018.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments