rss Kotimaiset tuomioistuimet

28.6.2018 15.38

KHO: Afganistanilaiselle hazara-nuorukaiselle oli myönnettävä turvapaikka

KHO:2018:94 Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Turvapaikka – Sisäisen paon mahdollisuus – Sisäisen paon kohtuullisuus – Afganistan – Kabul

Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että Afganistanin kansalaisella, hazara-alkuperää olevalla A:lla oli perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotialueellaan Wardakin maakunnassa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa oli kysymys siitä, oliko hänellä katsottava olevan ulkomaalaislain 88 e §:n mukainen sisäisen paon mahdollisuus Kabuliin.

Maahanmuuttovirasto oli Afganistanin ja Kabulin turvallisuustilannetta koskevien tietojen perusteella arvioinut, että A:lla oli mahdollisuus turvallisesti ja laillisesti siirtyä asumaan Kabuliin, eikä hän siellä ollut vaarassa joutua henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi vainon tai vakavan haitan kohteeksi. Hallinto-oikeus oli hylännyt Maahanmuuttoviraston päätöksestä tehdyn valituksen ja katsonut, että A:n voitiin kohtuudella edellyttää turvautuvan sisäiseen pakoon Kabuliin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että A:lla oli sinänsä mahdollisuus matkustaa ja päästä Kabuliin turvallisesti ja laillisesti. Asiassa oli vielä arvioitava, voitiinko A:n kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Tältä osin oli arvioitava, voisiko A elää Kabulissa suhteellisen normaalia elämää, joka ei merkittävästi poikkeaisi toisten, samaan väestöryhmän kuuluvien henkilöiden keskimääräisestä tilanteesta.

Korkein hallinto-oikeus arvioi lähtökohtaisesti, että terveen, naimattoman ja työkykyisen miehen voitiin edellyttää oleskelevan Kabulissa siitäkin huolimatta, että hänellä ei ole kaupungissa sukulaisia tai muuta verkostoa. Sisäisen paon kohtuullisuuden arvioinnissa oli kuitenkin kiinnitettävä huomiota henkilön olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Merkitystä oli myös sisäisen paon kohteen turvallisuustilanteella, koska turvallisuuden heiketessä edellytykset suhteellisen normaaliin elämään vaikeutuvat.

A oli 19-vuotias, eikä hänellä nuoresta iästään johtuen ollut ammattia tai merkittävää työkokemusta. A:lla ei ollut enää perheenjäseniä tai muuta verkostoa Kabulissa. A kärsi myös vakavista mielenterveysongelmista, joiden korkein hallinto-oikeus arvioi vaikuttavan hänen toimintakykyynsä ja siten merkittävällä tavalla heikentävän hänen edellytyksiään hankkia Kabulissa toimeentulo ja turvata muut, ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiin kuuluvat tarpeensa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, kiinnittäen myös huomiota Kabulin shiia-hazaraväestön heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen, ettei A:n voitu kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Hänellä ei siten ollut ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettua sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin ja näin ollen hänelle oli myönnettävä turvapaikka.


Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje