rss Kotimaiset tuomioistuimet

8.11.2017 10.14

Hallinto-oikeus arvioi luvattomasti maassa oleskelevan oikeutta toimeentulotukeen

Turun HAO: Toimeentulotuki – Oikeus toimeentulotukeen – Tilapäinen oleskelu – Kiireellinen toimeentulotuen tarve

Kansaneläkelaitos oli 3.1.2017 hylännyt X:n toimeentulotukihakemuksen ja Kela Oikaisuvaatimuskeskus oli 28.3.2017 hylännyt X:n oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen perustelujen mukaan X:n katsottiin oleskelevan maassa laittomasti, koska hänen oleskelulupansa oli hylätty. Päätös X:n maasta poistamisesta oli täytäntöönpanokelpoinen ja hänet oli määrätty maahantulokieltoon 1.12.2016–1.12.2018. X:n oleskelun Suomessa katsottiin olevan tilapäistä. X:n toimeentulotukihakemus hylättiin, koska hänen ei voitu katsoa oleskelevan toimeentulotukilain edellyttämällä tavalla Suomessa.

Hallinto-oikeus kumosi Kela Oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen ja palautti asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksensä perusteluissa hallinto-oikeus totesi, että toimeentulotuesta annetussa laissa (toimeentulotukilaki) ei ole erityisiä säännöksiä toimeentulotukijärjestelmän soveltamisesta maassa ulkomaalaislainsäädännön kannalta laillisesti tai laittomasti, pysyvästi tai väliaikaisesti oleskeleviin ulkomaalaisiin. Toimeentulotukilain 14 a § on toimeentulotuen järjestämisvastuuta ja kustannusten oikeaan kuntaan kohdentamista koskeva säännös, eikä sillä siten ole ratkaisevaa oikeudellista merkitystä arvioitaessa, millä edellytyksillä ja missä laajuudessa maassa laittomasti oleskeleva on oikeutettu toimeentulotukeen Suomessa. Selvää on kuitenkin, että toimeentulotuen myöntäminen edellyttää oleskelua Suomessa. Lisäksi toimeentulotukilain 14 a §:stä ja sen esitöistä on Suomen perustuslain 19 §:n 1 momentti huomioon ottaen tulkittavissa, että myös tilapäisesti Suomessa oleskelevalle hakijalle on myönnettävä vähintäänkin välttämätön osuus perustoimeentulotuesta, jos tämä on kiireellisen toimeentulotuen tarpeessa, eikä voi turvata toimeentuloaan muulla tavoin. Näin ollen hallinto-oikeus katsoi, ettei Kela Oikaisuvaatimuskeskus ollut voinut mainitsemallaan perusteella hylätä valittajan toimeentulotukihakemusta.


Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje