Avustajan valitus jätettiin tutkimatta kun hän oli luopunut vaatimasta päämiestään velvoitettavaksi maksamaan oikeusapupalkkion omavastuu

22.6.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO: Oikeusapu – Omavastuuosuus – Oikeussuojan tarve – Avustaja – Päämies – Luopuminen omavastuuosuuden vaatimisesta – Valituksen tutkiminen

Hallinto-oikeudessa käsiteltävässä
asiassa päämiehelle oli myönnetty oikeusapua omavastuuosuudella.
Avustaja oli hallinto-oikeudelle ilmoittanut, että hän ei vaadi
päämiehen velvoittamista suorittamaan omavastuuosuutta hänelle. Tämän
vuoksi hallinto-oikeus ei ollut päätöksessään lausunut omavastuuosuuden
suorittamisesta.

Avustaja vaati hallinto-oikeuden päätöksestä
omissa ja päämiehen nimissä tehdyssä valituksessa korkeimmassa
hallinto-oikeudessa, että päämies oli velvoitettava suorittamaan
oikeusavun omavastuuosuus avustajalle. Koska päämiestä ei ollut
hallinto-oikeuden päätöksellä velvoitettu tältä osin mihinkään, korkein
hallinto-oikeus katsoi, että päämiehellä ei ollut asiassa oikeussuojan
tarvetta, ja valitus oli siten päämiehen tekemänä jätettävä tutkimatta.
Koska avustaja oli hallinto-oikeudessa luopunut vaatimasta päämiehen
velvoittamista suorittamaan omavastuuosuutta avustajalle, korkein
hallinto-oikeus katsoi, että myöskään avustajalla ei ollut asiassa
oikeussuojan tarvetta, ja valitus oli siten myös avustajan tekemänä
jätettävä tutkimatta.

Kts. myös KHO 29.12.2016 taltionumero 5652

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments