Pysäköintivirhemaksun korottaminen edellyttää päätöksen erillistä tiedoksiantoa

20.7.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Itä-Suomen HAO:
Perustevalitus – Pysäköintivirhemaksu – Korotus – Tiedoksisaanti

A:lle oli 10.8.2016 lähetetty 50
euron suuruista pysäköintivirhemaksua koskeva maksuvaatimus 14 eurolla
korotettuna, koska hän ei ollut maksanut pysäköintivirhemaksua
pysäköinnin valvonnasta annetun lain 17 §:n 1 momentissa säädetyn 30
päivän kuluessa. A oli tämän jälkeen maksanut kaupungille
pysäköintivirhemaksun 50 euroa, mutta ei korotusosaa. A vaati X:n
kaupungin pysäköinninvalvojalle tekemässään oikaisuvaatimuksessa
korotusosan poistamista.

X:n kaupungin pysäköinninvalvojan
hylättyä A:n oikaisuvaatimuksen, A valitti pysäköinninvalvojan
päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaati pysäköintivirhemaksun 14 euron
suuruisen korotusosan poistamista lainvastaisena. A:n mukaan auton
tuulilasiin kiinnitetty pysäköintivirhemaksua ei anna oikeutta
virhemaksun korotukseen. Virhemaksu tuulilasissa on altis muun muassa
luonnonoloille ja ilkivaltaiselle toiminnalle. Jos pysäköintivirhemaksua
ei ole maksettu määräajassa, tulee se lähettää tiedoksi kirjeellä,
jonka jälkeen maksuaikaa on 30 vuorokautta.

Hallinto-oikeus tutkia asian perustevalituksena ja poisti A:lle määrätyn 14 euron suuruisen pysäköintivirhemaksun korotuksen.

***

Asiassa on kiistatonta, että A on
30.5.2016 pysäköinyt ajoneuvonsa tieliikennelain vastaisesti ja on
velvollinen maksamaan pysäköintivirhemaksun. Pysäköinninvalvojan
valituksen johdosta antaman lausunnon mukaan pysäköintivirhemaksua
koskeva päätös on annettu A:lle tiedoksi kiinnittämällä se auton
tuulilasiin näkyvälle paikalle. Asiakirjoista ei käy ilmi, onko A saanut
auton tuulilasiin kiinnitetyn pysäköintivirhemaksua koskevan päätöksen
tiedoksi. A ei ole tätä kiistänyt eikä myöntänyt. Koska A ei ollut
maksanut pysäköintivirhemaksua pysäköinnin valvonnasta annetun lain 17
§:n 1 momentissa säädetyn 30 päivän kuluessa, olisi hänelle tullut
sanotun lain 8 §:n 2 momentin mukaisesti lähettää pysäköintivirhemaksua
koskeva päätös tiedoksi kirjeitse ilman korotusta. Pysäköinninvalvontaa
koskevan lainsäädännön uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä
(HE 223/2010 vp) on tältä osin nimenomaisesti todettu, että
tiedoksiannolla on merkitystä maksuajan määräytymisen ja
oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan kannalta. Pysäköinninvalvoja
voisi myös myöntää maksuaikaa 17 §:n 1 momentin nojalla.

Edellä
selostettu huomioon ottaen A:lle ei ole voitu määrätä
pysäköintivirhemaksun korotusta. Koska korotus on määrätty
virheellisesti, on se poistettava.

Äänestys 2-1

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments