Alaikäisellä oikeus saada julkista oikeusapua kun hänen huoltajansa olivat valittaneet lapsen vammaispalvelulain mukaisessa etuusasiassa

9.8.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hämeenlinnan HAO:

Oikeusapu – Ratkaisupyyntö – Vammaispalveluasia – Vajaavaltaisen oikeus oikeusapuun – Oikeusavun hakeminen – Puhevalta

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
A oli tehnyt oikeusaputoimistolle hakemuksen, jonka mukaan alaikäiselle
B:lle tuli myöntää oikeusapua hallinto-oikeudessa käsiteltävään
vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua koskevaan
valitusasiaan ja määrätä A hänen oikeudenkäyntiavustajakseen.

Oikeusaputoimisto
oli jättänyt hakemuksen sillensä, koska hakemus on pantu vireille
virheellisesti. B on alaikäinen, ja vajaavaltaisen puolesta käyttää
puhevaltaa hänen edunvalvojansa, huoltajansa tai muu laillinen
edustajansa. Oikeusaputoimiston hallinto-oikeudelle antamassa
lausunnossa oli vielä todettu, että oikeusapua haettaessa ja
ratkaisupyyntöä tehtäessä B on ollut hakija, kun taas tuomioistuimessa
käsiteltävässä pääasiassa häntä edustavat hänen huoltajansa. B ei ole
sellainen asianosainen, joka olisi käyttänyt tai voisi käyttää asiassa
puhevaltaa, eikä hänelle siten ole perustetta myöntää valituksen
tekemistä varten oikeusapua tai määrätä avustajaa.

Hallinto-oikeus kumosi oikeusaputoimiston päätöksen ja palautti asian oikeusaputoimistolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeudessa
on vireillä B:tä koskeva valitusasia, jossa on kysymys
vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun myöntämisestä hänelle.
Hallintolainkäyttölain 6 §:n säännös huomioon ottaen B on
alaikäisyydestään huolimatta asianosainen tässä valitusasiassa. Tähän
nähden ja kun oikeusapulaissa ei ole säädetty tarkemmin siitä, kenellä
on oikeus laittaa oikeusapuhakemus vireille, lukuun ottamatta säännöstä
siitä, että oikeusaputoimisto voi hyväksyä myös hakijan avustajan
hakijan puolesta tekemän hakemuksen, oikeusaputoimisto ei ole voinut
jättää B:n hakemusta sillensä ilmoittamallaan perusteella. B:n
puhevallan käyttämiseen hallinto-oikeusprosessissa liittyvät seikat
ratkaistaan erikseen vireillä olevan oikeudenkäynnin yhteydessä.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments