Verotarkastuskertomukseen kirjatut havainnot riittivät seuraamuksen määräämiseen anniskeluasiassa

23.11.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2016:186

Alkoholilaki – Anniskelulupa – Seuraamuksen määrääminen – Verotarkastus – Kirjanpidon ulkopuolinen myynti – Verojen maksamisen laiminlyönti

Aluehallintovirasto oli peruuttanut A
Oy:n anniskelupaikalle myönnetyn anniskeluluvan saatuaan Verohallinnolta
tiedokseen verotarkastuskertomuksen, jonka mukaan mainitussa
anniskelupaikassa huomattava osa myynnistä oli jätetty kirjaamatta
kirjanpitoon, minkä vuoksi yhtiö oli arvonlisäveroilmoituksissaan
jättänyt osan myynnistään ilmoittamatta ja täten laiminlyönyt tältä osin
veron maksamisen. Mainitun menettelyn johdosta, kun otettiin huomioon
alkoholilain 21 a §:n 2 momentin 5 kohdan säännös, luvanhaltijan voitiin
katsoa menettäneen luotettavuutensa lain 22 §:n 1 momentin 2 kohdassa
tarkoitetulla tavalla. Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin
hallinto-oikeus, ettei alkoholilain mukaisen seuraamuksen määrääminen
luvanhaltijalle edellyttänyt sitä, että luvanhaltijalle olisi
verotarkastuskertomuksen perusteella maksuunpantu veroa, jonka
maksamisen yhtiö olisi laiminlyönyt.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments