Veronsaajan valituksen vireilletulohetki oli epäselvä. Kun hallinto-oikeus ei ollut asiaa tutkinut, KHO katsoi valituksen myöhästyneen

25.10.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2016:158

Tuloverotus – Oikaisuvaatimus – Määräaika – Asiakirjan saapuminen viranomaiseen – Suullinen käsittely

Veronsaajien
oikeudenvalvontayksikön määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiseen päättyi
31.12.2010. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön verovelvollisen
verotuksesta tekemä oikaisuvaatimus oli päivätty 30.12.2010 ja leimattu
saapuneeksi yritysverotoimistoon samana päivänä eli laissa säädetyssä
määräajassa. Oikaisuvaatimuksen vireilletulo oli kirjattu Verohallinnon
tietojärjestelmään kuitenkin vasta 5.1.2011. Verovelvollisen asiamiehen
lausuman mukaan hän oli tiedustellut mahdollisen oikaisuvaatimuksen
vireilläoloa Verohallinnolta 4. ja 5.1.2011 ja saanut vastaukseksi, että
oikaisuvaatimusta ei ollut kirjattu Verohallinnon tietojärjestelmään.

Veronsaajien
oikeudenvalvontayksikön vastineessa oli viitattu muodostuneeseen
toimintatapaan, jonka mukaan silloin, kun kirjaaja ei ollut paikalla ja
määräaika oli päättymässä, veroasiamies “otti kyseisen päivän leiman
joltakin toiselta henkilöltä, jolla oli verotoimiston leimauslaite
hallussaan”. Toimintatavan kuvaus jätti avoimeksi sen, annettiinko tällä
tavoin leimattu asiakirja kysymyksessä olleessa tapauksessa samalla
Verohallinnolle.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että
kaikki edellä esitetyt seikat huomioon ottaen asiassa oli jäänyt
epäselväksi, oliko Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimus
annettu Verohallinnolle verotusmenettelystä annetun lain 63 §:n 2
momentissa ja hallintolain 18 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla
säädetyssä määräajassa. Tämän vuoksi asiassa olisi tullut
oikaisuvaatimuksen vireilletuloajankohdan selvittämiseksi toimittaa
hallinto-oikeudessa verovelvollisen vaatima suullinen käsittely.
Epäselväksi jääneestä oikaisuvaatimuksen vireilletuloajankohdasta ei
ollut enää saatavissa luotettavaa tietoa siinä vaiheessa, kun asia oli
vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Johtopäätöksenä
korkein hallinto-oikeus katsoi, että Veronsaajien
oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimus oli näissä oloissa saapunut
Verohallinnolle myöhässä. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja verotuksen
oikaisulautakunnan päätökset oli kumottava ja Verohallinnon toimittama
verotus saatettava voimaan. Verovuosi 2008.

http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1477283853280.html

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments