Luennoitsijan katsottiin toimineen yrittäjän asemassa

3.10.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Vakuutusoikeus: Eläkevakuutus – Työeläkelakien soveltaminen – Yrittäjän eläkelain piiriin kuuluminen

A:n työskentelyn luennoitsijana ja
asiantuntijana Finanssi ja Vakuutuskustannus Oy Finvalle vuosina 1998 –
2008 katsottiin tapahtuneen yrittäjäasemassa eikä työsuhteessa.
Kokonaisarvioinnissa otettiin yrittäjyyttä puoltavana seikkana huomioon
muun muassa se, että A oli voinut vaikuttaa asiantuntemuksensa
perusteella pitämiensä luentojen sisältöön ja oli saanut toteuttaa
luennot suhteellisen itsenäisesti työn teettäjän asettamissa rajoissa.
Myös se, että hänelle oli maksettu korvaus valmiin tilatun työn,
luentotoimeksiannon toteuttamisen perusteella, viittasi siihen, että
kyse oli yrittäjäasemassa tapahtuneesta työskentelystä. A:n
osallistumista kurssien sisällön suunnitteluun tai sitä seikkaa, että
luennointi tapahtui työn teettäjän osoittamassa paikassa ja sen
osoittamana aikana, ei tässä tapauksessa pidetty osoituksena
työsuhteelle ominaisesta työnantajan johto- ja valvontaoikeudesta.

http://www.vakuutusoikeus.fi/fi/index/vakuutusoikeusratkaisut/vakuutusoikeusratkaisut/1473257443347.html

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments