Korkein oikeus myönsi valitusluvan laittoman maahantulon järjestämisasiassa

15.4.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Käräjäoikeus katsoi henkilön syyllistyneen laittoman maahantulon järjestämiseen mutta jätti rangaistuksen tuomitsematta, koska katsoi menettelyn tapahtuneen humanitäärisiä syitä ja pakkotilaa läheisesti muistuttavissa olosuhteissa

Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan asiassa, joka koskee
laittoman maahantulon järjestämistä. Valituslupa koskee Lapin
käräjäoikeuden helmikuussa antamaa tuomiota, jossa käräjäoikeus katsoi
henkilön syyllistyneen laittoman maahantulon järjestämiseen mutta jätti
hänet rangaistukseen tuomitsematta. Käräjäoikeus katsoi menettelyn
tapahtuneen humanitäärisiä syitä ja pakkotilaa läheisesti muistuttavissa
olosuhteissa. Rikokseen käytetty auto tuomittiin valtiolle menetetyksi.
Valituslupa myönnettiin sekä syyttäjälle että vastaajalle.

Intiasta
lähtöisin oleva henkilö oli tuonut Venäjältä Suomeen viisi muuta
hänelle ennalta tuntematonta ulkomaalaista henkilöä omaa maahantuloaan
varten hankkimallaan henkilöautolla. Sekä häneltä että hänen
kuljettamiltaan henkilöiltä oli puuttunut maahantuloon vaadittava
viisumi, ja he olivat anoneet turvapaikkaa heti Suomeen saavuttuaan.

KKO:ssa
kysymys on siitä, täyttikö menettely laittoman maahantulon
järjestämisen tunnusmerkistön ja voitiinko vastaaja jättää
rangaistukseen tuomitsematta. Kyseessä on ennakkopäätösvalitus eli
muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun on haettu hovioikeuden asemesta
suoraan KKO:lta ennakkopäätösperusteella.

 

Korkein oikeus myönsi valitusluvan laittoman maahantulon järjestämisasiassa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments