KHO varautuu turvapaikka-asioiden määrän kasvuun

4.3.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Turvapaikanhakijoita avustaville oikeusavustajille oikeudessa asioimiseen liittyviä ohjeita ja hyviä käytäntöjä

Suomeen tuli viime vuonna yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Heillä on
oikeus hakea muutosta Maahanmuuttoviraston päätökseen viime kädessä
korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuvien turvapaikka-asioiden määrän
odotetaan kuluvan vuoden aikana kasvavan merkittävästi. Lisääntyviin
asiamääriin varaudutaan monin eri tavoin.

Korkeimmassa
hallinto-oikeudessa on esimerkiksi laadittu turvapaikanhakijoita
avustaville oikeusavustajille oikeudessa asioimiseen liittyviä ohjeita
ja hyviä käytäntöjä. Ohjeet on julkaistu korkeimman hallinto-oikeuden
internet-sivuilla ja lähetetään esimerkiksi Asianajajaliitolle.


Avustajilla on suuri merkitys asioiden sujuvan käsittelyn
toteutumisessa. Erilaiset puutteet esimerkiksi oikeusapulain mukaisten
palkkiovaatimusten perusteiden selvittämisessä ovat merkittävä
yksittäisen asian käsittelyaikaa pidentävä tekijä, johtava esittelijä,
esittelijäneuvos Toni Kaarresalo sanoo.

Korkein hallinto-oikeus tiedustelee puuttuvaa avustajan laskua
jatkossa enintään yhden kerran ja sen toimittamiselle annetaan lyhyt
määräaika. Mikäli laskua ei ole toimitettu, avustajan palkkio voidaan
jättää kokonaan määräämättä.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on
maaliskuun alusta perustettu uusi neljäs jaosto, jolle
ulkomaalaisasioiden käsittely on keskitetty. Jaoston toiminnan
suunnittelun keskeisenä periaatteena on saapuvien asioiden sujuva ja
viivytyksetön käsitteleminen siten, että oikeusturvan vaatimukset
samalla asianmukaisesti varmistetaan.

»Ulkomaalaisasioita koskevia toimintaohjeita

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments