KHO: Maahanmuuttovirasto ei olisi saanut katsoa henkilön menettäneen Suomen kansalaisuuden. Valittajan kulut korvattava yli 20.000 eurolla

15.11.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2016:178

Kansalaisuusasia – Kansalaisuusaseman määrittäminen – Kaksoiskansalaisuus – Hyvän hallinnon perusteet – Luottamuksensuoja – Viranomaisen velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut

Egyptin kansalainen oli vuonna
1971 saanut hakemuksesta Suomen kansalaisuuden. Hän oli vuonna 1997
saanut Egyptin kansalaisuuden uudestaan. Maahanmuuttovirasto määritteli
omasta aloitteestaan hänen kansalaisuusasemansa vuonna 2013 uudelleen ja
katsoi, että häntä oli pidettävä Suomessa Egyptin kansalaisena, koska
hän oli vuoden 1968 kansalaisuuslain mukaan menettänyt Suomen
kansalaisuutensa vuonna 1997.

Korkein hallinto-oikeus
totesi, että asiaa ei ajan kulumisen seurauksena voitu ratkaista
yksinomaan vuonna 1997 voimassa olleen kansalaisuuslain säännöksiä
soveltaen, vaan asiaa tuli arvioida myös hyvän hallinnon ja
luottamuksensuojan periaatteiden valossa. Merkitystä oli annettava
yhtäältä päätöksellä saavutettavaan julkiseen etuun ja toisaalta
kansalaisuusaseman uudelleen määrittämisestä asianomaiselle henkilölle
aiheutuvaan haittaan. Kun otettiin huomioon päätöksen tekemiseen
johtaneet olosuhteet, ei yli 40 vuotta jatkuneen oikeusaseman
muuttamista asianosaisen vahingoksi voitu pitää lainmukaisena.

Asiassa oli kysymys myös Maahanmuuttoviraston velvollisuudesta suorittaa oikeudenkäyntikulujen korvausta.

KHO:2016:178

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments