Ennakkopäätös pesänselvittäjän ja -jakajan esteellisyydestä hyvän asianajajatavan perusteella

21.6.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KKO:2016:44

Asianajaja – Valvonta – Kurinpidollinen seuraamus
Esteellisyys

Ilman lakimääräisiä perillisiä kuollut A oli vuonna 1998 tehnyt
testamentin perustettavan säätiön hyväksi ja nimennyt X:n testamentin
toimeenpanijaksi. A oli vuonna 2006 tekemällään uudella testamentilla
peruuttanut aiemman testamenttinsa ja määrännyt omaisuutensa B:lle. X
oli hakemuksessaan pyytänyt itsensä tai toissijaisesti asianajaja Y:n
määräämistä A:n kuolinpesän pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi sekä asiaa
käsiteltäessä esittänyt väitteen vuonna 2006 tehdyn testamentin
pätemättömyydestä. Tehtävään määrätty Y oli häntä koskevassa
valvonta-asiassa ilmoittanut hoitaneensa toimeksiantoja X:n edustamalle
taholle.

Korkein oikeus katsoi, että Suomen Asianajajaliiton
yhteydessä toimiva valvontalautakunta oli toiminut harkintavaltansa
puitteissa, kun se oli ratkaisussaan katsonut Y:n olleen esteellinen
pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi, ylittäneen toimivaltansa ja toimineen
puolueellisesti ja määrännyt Y:lle seuraamusmaksun.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments