Emoyhtiö sai vähentää verotuksessaan myyntisaatavat, joita sen tytäryhtiö ei kyennyt maksamaan

19.4.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KHO:2016:50

Elinkeinotulon verotus – Menetyksen vähennyskelpoisuus – Myyntisaaminen – Varsinaisesta suoritetuotannosta kertynyt saatava – Myyntituottojen korjauserä – Yli vuoden ikäinen saaminen

A Oyj oli toimittanut vuonna 1995 toimintansa aloittaneelle
tytäryhtiölleen teollisessa valmistuksessa tarvittavia tuotteita, mistä A
Oyj:lle oli kertynyt saamisia. Saamisia oli A Oyj:n kirjanpidossa
käsitelty koko ajan myyntisaamisina. Kun vuoden 2009 aikana A Oyj:lle
kävi selväksi, ettei tytäryhtiö kykene muuttamaan toimintaansa
kannattavaksi ja siten selviytymään ostoveloistaan, saamisia oli
kirjattu alas. Alaskirjatut saamiset olivat kertyneet vuosilta
2005–2008.

Tuotteiden tytäryhtiölle myynneistä kertyneet
saatavat olivat A Oyj:n varsinaisesta suoritetuotannosta syntyneitä
saatavia. Saatavia vastaava määrä oli tullut kirjata A Oyj:n tuloksi.
Saatavia oli pidettävä myyntisaamisina. Kun saatavia ei tytäryhtiön
tappiollisuuden vuoksi pystytty perimään, kyse oli myyntituottojen
korjauseristä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oyj:llä oli
elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n ja 17 §:n 2 kohdan
(717/2004) nojalla oikeus vähentää myyntisaamisten arvonalenemisia
verovuoden 2009 veronalaisista elinkeinotoiminnan tuloistaan. Verovuosi
2009.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments