Päärikosta koskevan syytteen hylkääminen ei ollut uusi seikka, jonka perusteella avunantajan lainvoimainen tuomio olisi voitu purkaa

3.10.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KKO:2015:68

Ylimääräinen muutoksenhaku – Tuomion purkaminen rikosasiassa
Rikokseen osallisuus – Avunanto

B ja C, jotka käräjäoikeudessa oli tuomittu avunannosta törkeään
petokseen, eivät olleet hakeneet muutosta tuomioonsa. A, joka oli
samassa jutussa päätekijänä tuomittu rangaistukseen törkeästä
petoksesta, oli hakenut muutosta. Hovioikeus oli arvioinut esitettyä
näyttöä hänen osaltaan toisin kuin käräjäoikeus ja katsonut, että A:n
menettelyn olisi katsottava täyttäneen petoksen tunnusmerkistön, muttei
törkeän petoksen tunnusmerkistöä. A:lle oli annettu haaste tiedoksi yli
viiden vuoden kuluttua siitä, kun petosta koskevan syyteoikeuden
vanhentumisaika oli alkanut. Hovioikeus oli hylännyt A:ta vastaan ajetun
syytteen vanhentuneena.

B ja C hakivat rangaistustuomionsa
purkamista sillä perusteella, että avunantoa koskeva syyte on hylättävä,
koska päätekoa koskeva syyte on hovioikeudessa hylätty. Korkein oikeus
katsoi lausumillaan perusteilla, ettei hovioikeuden päätekijää koskeva
tuomio ollut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu
uusi seikka. (Ään.)

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments