Kuvaohjelman esittäminen aikuisyleisölle ei edellytä sen luokittelua tai esityslupaa

17.4.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


Turun HAO: Sananvapaus – Kuvaohjelman tarjoaminen – Festivaalilupa – Luvan tarve – Maksu
Maksuperustelaki – Toimivaltainen hallinto-oikeus – Hallintolainkäyttölain muutoksen vaikutus

Pienkustantamo N Oy oli suunnitellut esittää kunniamurhia koskevan
kirjansa esittelyn yhteydessä samaa aihepiiriä koskevan
dokumenttielokuvan. Yhtiö oli arvellut, että elokuva voidaan esittää
luokittelematta, koska se sisältää yksinomaan opetuksellista tai
sivistyksellistä aineistoa. Yhtiö oli ottanut asiasta yhteyttä
Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (KAVI). KAVI oli puhelin-
ja sähköpostikeskusteluissa todennut, että elokuva saattaa sisältää
lapsille haitallista materiaalia, joten elokuvan esittämiseen on
haettava kuvaohjelmalain 11 §:n mukainen niin sanottu festivaalilupa,
jos elokuvaa ei luokitella. Yhtiö oli todennut, ettei elokuvaa ole
tarkoitettu alaikäisille, joten se voidaan luokittelematta määrittää
K18-elokuvaksi. KAVIn mukaan elokuvaan ei luokittelematta voida asettaa
K18-ikärajaa lain 16 §:n 2 momentin nojalla, koska elo­kuvan sisältö ei
ole yksiselitteisesti vain aikuisille tarkoitettu ja rajoitus loukkaisi
lasten sananvapautta. Yhtiö oli keskustelujen jälkeen hakenut
festivaalilupaa ja asettanut elokuvan ikärajaksi 18.

Yhtiö valitti päätöksestä, koska luvan vaatiminen ja maksun periminen loukkaa sananvapautta.

Hallinto-oikeus
kumosi lupapäätöksen, koska yhtiö ei ollut hakemansa luvan tarpeessa.
Hallinto-oikeus totesi, että kuvaohjelmalain tarkoitus on lasten
suojeleminen haitallisten ohjelmien näkemisestä. Lain tarkoituksena ei
ole ollut tehdä kuvaohjelmien esittämistä sinänsä luvanvaraiseksi tai
ennakkotarkastuksen alaiseksi. Laissa on pikemminkin pyritty alan
toimijoiden itsesääntelyyn. Jos elokuva esitetään vain aikuisyleisölle,
kuvaohjelmalaissa tarkoitetut menettelyt eivät ole tarpeen lasten
suojelemiseksi. Lasten sananvapaus ei myöskään estä yksittäistä toimijaa
rajaamasta tiettyä elokuvaesitystä vain aikuisille, vaikkei elokuvan
sisältö tätä välttämättä edellyttäisikään. Yhtiö olisi siten voinut
ilman lupaa ja luokittelua esittää elokuvan ehdottamallaan tavalla eli
asettamalla tilaisuuksiinsa 18 vuoden ikärajan.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments