KKO katsoi viran puolesta sopimuksen pätemättömäksi muotovirheen johdosta

9.11.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KKO:2015:80

Kiinteistön kauppa – Esisopimus – Kiinteistön luovutuksen muoto

Kunta ja yhtiö olivat tehneet yritystilasopimuksen. Sopimus koski
rakennuspaikkaa ja rakennusta, jonka kunta oli sitoutunut
peruskorjaamaan yhtiön tarpeiden mukaiseksi. Sopimuksen mukaan yhtiö
suorittaisi kunnalle 12 vuoden aikana lunastushinnan, minkä jälkeen
kiinteistön omistusoikeus siirrettäisiin yhtiölle eri asiakirjalla.
Sopimuksessa oli sen purkautumisen seurauksia koskeva ehto. Kunnan
purettua sopimuksen yhtiö vaati, että kunta sopimusehdon mukaisesti
palauttaa yhtiön maksamia lunastushintaeriä. Kunta kiisti yhtiön
sopimusehdon sisältöä koskevan tulkinnan.

Korkein oikeus katsoi,
että kyse oli kiinteistön kaupan esisopimuksesta. Esisopimusta ei ollut
tehty maakaaren 2 luvun 1 ja 7 §:ssä säädetyllä tavalla. Koska
kiinteistön kauppaa ja esisopimusta koskevan määrämuodon noudattaminen
otetaan huomioon viran puolesta, Korkein oikeus katsoi, että esisopimus
sen purkamista koskevine ehtoineen oli pätemätön. Ks. KKO:1985-II-175

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments