KHO palautti hovioikeuden tasa-arvoselvitystä koskevan tietopyynnön uudelleen ratkaistavaksi

3.12.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2015:171

Asiakirjajulkisuus – Hovioikeuden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys – Viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittu asiakirja – Julkisuusperiaate – Poikkeus

Hovioikeudessa oli hovioikeuden presidentin erillisestä
toimeksiannosta laadittu yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys.
Selvityksessä käsiteltiin sen kohteena olevia ongelmia systemaattisesti
henkilöstöryhmittäin ja osastoittain sekä esitettiin
toimenpidesuosituksia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa julkisuusperiaatteesta säädetty
poikkeus voi lain perustelujen mukaan ja asian perusoikeuskytkennän
vuoksi koskea ainoastaan julkisuusperiaatteen kannalta toisarvoisia
sisäisen viestinnän ja mielipiteiden vaihdon asiakirjoja ja eräitä muita
vähämerkityksellisiä asiakirjoja. Sellaisten asiakirjojen julkisuutta
ja salassapitoa ei ole tarpeen arvioida varsinaisten salassapitoa
koskevien perustuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitettujen säännösten
nojalla.

Hovioikeuden yhdenvertaisuus- ja
tasa-arvoselvitys ei sisällöltään ja merkitykseltään vastannut
hallituksen esityksessä julkisuuslain 5 §:n 4 momentin
yksityiskohtaisissa perusteluissa esimerkinomaisesti mainittuja
asiakirjoja. Selvityksellä ja siinä käsitellyillä ongelmilla voi olla
hovioikeuden ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia muun muassa
oikeuslaitoksen nauttimaan luottamukseen. Asiakirjaa ei voitu pitää
julkisuuslain 5 §:n 4 momentissa tarkoitettuna viranomaisen sisäistä
työskentelyä varten laadittuna asiakirjana. Asiakirjaa koskeva
tietopyyntö tuli hovioikeudessa ratkaista noudattaen julkisuuslain
säännöksiä tiedon antamisesta viranomaisen asiakirjasta.

Äänestys 4-3 ja esittelijän eriävä mielipide

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments