Hovioikeus ei saanut hyödyntää esitutkintakertomusta uutena selvityksenä kuulematta valittajana ollutta vastaajaa

26.3.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KKO:2015:20

Oikeudenkäyntimenettely – Asianosaisen kuuleminen – Pääkäsittely hovioikeudessa
Todistelu – Esitutkintakertomuksen huomioon ottaminen oikeudenkäynnissä

Käräjäoikeus oli rikosasiassa päättänyt, ettei vastaaja A:n
esitutkintakertomusta saanut hyödyntää todisteena asiassa, ja katsonut
muun näytön perusteella, että A oli syyllistynyt niihin rikoksiin,
joista syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta. A:n valitettua
hovioikeuteen syyttäjä oli vastauksessaan vedonnut A:n
esitutkintakertomukseen. Hovioikeus katsoi, että syyttäjä voi vedota
esitutkintakertomukseen näyttönä A:ta vastaan, esitutkintakertomuksen
osaltaan vahvistavan käräjäoikeuden muusta näytöstä tekemän
johtopäätöksen oikeellisuuden ja myös näistä syistä pääkäsittelyn
toimittamisen asiassa olevan selvästi tarpeetonta. Hovioikeuden
katsottiin menetelleen virheellisesti, kun se ei ollut varannut A:lle
tilaisuutta lausua esitutkintakertomuksen huomioon ottamisesta asiassa
ja kun se oli ratkaistessaan asian kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston
perusteella käyttänyt esitutkintakertomusta todisteena.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments