Yhtiöllä oli valitusoikeus, vaikka se ei ollut osallistunut tarjouskilpailuun

24.8.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2014:129
Julkinen hankinta – Valitusoikeus – Asianosainen – Oikeudellinen intressi – Alalla toimiva yritys – Vaatimus tarjouspyynnön korjaamisesta ja hankinnan keskeyttämisestä – Tarjousajan päättyminen asian ollessa vireillä markkinaoikeudessa – Tarjouksen antamatta jättämisen merkitys

Kaupunki oli pyytänyt tarjouksia katuvalaistuksen saneerauksesta.
Alalla toimiva yhtiö oli tarjousaikana vaatinut kaupunkia korjaamaan
eräitä syrjivinä pitämiään tarjouspyynnön ehtoja julkisia hankintoja
koskevien oikeusohjeiden mukaisiksi. Kaupunki oli yhtiön yhteydenoton
jälkeen ilmoittanut jatkavansa tarjousaikaa, mutta ei ollut korjannut
tarjouspyyntöä vaaditulla tavalla.

Yhtiö oli ennen
tarjousajan päättymistä markkinaoikeudelle tekemässään valituksessa
vaatinut, että hankintamenettely määrätään keskeytettäväksi ja kaupunki
velvoitetaan korjaamaan tarjouspyyntö. Kaupunki oli valituksen vireille
tulon jälkeen tehnyt valituksessa viitattuihin tarjouspyynnön kohtiin
eräitä muutoksia, mutta ei ollut korjannut niitä vaaditulla tavalla.
Tarjousaika oli päättynyt asian ollessa markkinaoikeudessa vireillä,
eikä yhtiö ollut antanut tarjousta.

Markkinaoikeus jätti
yhtiön valituksen tutkimatta. Markkinaoikeus katsoi, että yhtiöllä ei
ollut asiassa asianosaisasemaa eikä siten valitusoikeutta, kun se ei
ollut osallistunut tarjouskilpailuun antamalla tarjousta.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että yhtiöllä oli julkisista hankinnoista
annetussa laissa tarkoitettuun asianosaisasemaan perustuva
valitusoikeus, kun lakia tulkittiin ottamalla huomioon julkisten
hankintojen muutoksenhakumenettelyille unionin oikeudesta johtuvat
vaatimukset ja kun muutoin otettiin huomioon muun ohella yhtiön toiminta
ennen valituksen tekemistä ja kaupungin menettely asiassa.
Markkinaoikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin sille uudelleen
käsiteltäväksi.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments