Ennakkopäätös rasitetien rakentamis- ja ylläpitokustannuksista

30.12.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KKO:2014:102

Kiinteistönmuodostamislaki – Lohkominen – Rasite – Kulkuyhteys
Tuomioistuimen toimivalta – Asiallinen toimivalta

Lohkomistoimituksessa oli muodostettu tontti A ja sen hyväksi
perustettu asemakaavan mukaista kulkuyhteyttä varten tierasite tuolloin
vielä rakentamattoman kantatilan alueelle. Kantakiinteistöstä sittemmin
muodostetun tontin B omistaja rakensi tien, joka tarvittiin sen tontille
pääsyä varten. Osa tiestä vastasi A:n hyväksi perustetun tierasitteen
aluetta.

Lohkomistoimituksessa oli tehty myös päätös rasitetien
rakentamis- ja ylläpitokustannusten jaosta. Kysymys siitä, oliko tontin
B omistajalla oikeus vaatia osuutta tien rakentamis- ja
ylläpitokustannuksista tontin A omistajalta, kun tontti A ei käyttänyt
tuota tietä, vaan sen käytössä sopimuksen perusteella ollutta muuta
kulkuyhteyttä, eikä kantakiinteistölle tai B:lle ollut erikseen annettu
oikeutta rakentaa tai rakennuttaa tietä tontin A omistajan
kustannuksella. (Ään.)

Kysymys myös siitä, kuuluiko vaatimuksen tutkiminen yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments