Avustajan tulkkauskulu oikeusapujutussa annetun päätöksen selostamiseksi korvattiin jälkikäteen haettuna

10.12.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2014:179

Oikeusapu – Päätöksen tiedoksiantoon liittyvä tulkkauskulu – Tarpeelliset toimenpiteet – Vaatimuksen esittämisen ajankohta

Oikeusaputoimisto oli myöntänyt A:lle oikeusapua ilman omavastuuta
asiassa, joka koski valittamista Maahanmuuttoviraston päätöksestä.
Korkein hallinto-oikeus oli 31.3.2014 hylännyt hallinto-oikeuden
päätöksestä tehdyn valituslupahakemuksen ja määrännyt samalla A:n
avustajalle maksettavaksi palkkiota valtion varoista asiassa esitetyn
vaatimuksen mukaan. Vaatimus sisälsi muun ohella palkkiovarauksen yhden
tunnin ajalta päätöksen tiedoksiantamiseen ja läpikäymiseen. Avustaja
esitti 24.6.2014 korkeimmalle hallinto-oikeudelle hakemuksen päätöksen
tiedoksiantamiseen liittyvien tulkkauskulujen korvaamisesta valtion
varoista edellä mainitun oikeusapupäätöksen nojalla.

Oikeusavun
saajalla oli oikeusapulain 4 §:n nojalla oikeus asian käsittelyssä
tarvitsemaansa tulkkaus- ja käännösapuun. Oikeusapulain 18 §:n 2
momentin mukaan tuomioistuimen tuli määrätä avustajalle suoritettavasta
palkkiosta pääasian ratkaisemisen yhteydessä. Päätöksen
tiedoksiantamiseen liittyvä tulkkauskulu voitiin hyväksyä päätöksen
tiedoksiantamiseen liittyvänä kohtuullisen suuruisena
tulkkauskuluvarauksena pääasian ratkaisemisen yhteydessä, mikäli asiassa
ilmenevien seikkojen nojalla oli ilmeistä, että päätöksen tulkkaaminen
päämiehelle oli sen tiedoksiantamiseksi tarpeen.

Pääasian
käsittelyn päätyttyä esitetty kuluvaatimus olisi tullut lähtökohtaisesti
hylätä. Koska päätöksen tiedoksiantamiseen liittyvät tulkkauskulut oli
säännönmukaisesti hylätty ennen palkkioasetuksen 4 a §:n 1.1.2014
voimaan tullutta muutosta, oli avustajalle näissä oloissa määrättävä
korvattavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksiantamiseen
liittyvä, asiassa esitetyn selvityksen perusteella tarpeellinen
tulkkauskulu, pääasian ratkaisun jälkeen tehdystä hakemuksesta.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments