RHO tulkitsi oikeudenkäyntiavustajauudistusta koskevien lakien epäselviä siirtymäsäännöksiä

8.4.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

RHO:2013:1
Oikeusapu Ratkaisupyyntö Yksityinen avustaja

X:llä tosin ei ole oikeustieteen ylempää korkeakoulututkintoa ja
siten hän myös rajautuu luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista
annetun lain mukaisen lupajärjestelmän ulkopuolelle.
Lainsäädäntöuudistus ei suoranaisesti vaikuta X:n talous- ja
velkaneuvonnasta annetun lain mukaiseen kelpoisuuteen toimia
oikeudenkäyntiavustajana velkajärjestelyyn liittyvissä asioissa.
Lainsäädäntöuudistus kuitenkin olennaisesti vaikuttaa X:n edellytyksiin
toimia avustajana oikeusapulain yksityisen avustajan kelpoisuutta
koskevan muutoksen kautta, sillä siirtymäajan jälkeen X:ää ei voitane
määrätä oikeusapulain nojalla avustajaksi, ellei lakia muuteta.
Aikaisemman oikeusapulain nojalla X on ollut kelpoinen oikeusapulain
mukaiseksi yksityiseksi avustajaksi ja siten ollut myös oikeutettu
saamaan palkkion valtion varoista.

Ottaen huomioon luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun
lain siirtymäsäännös, lain esityöt ja oikeusministeriön
lainvalmisteluosaston kirje uudistuksen tarkoitus on ollut, että
oikeudenkäyntiavustajien toimintaan ei kohdistu muutoksia vielä lyhyen
siirtymäkauden aikana. Hovioikeus tämän vuoksi katsoo, että X voidaan
siirtymäkauden aikana edelleen määrätä oikeusapulain 8 §:n 2 momentin
mukaiseksi avustajaksi velkajärjestelyä koskevissa asioissa.

RHO:2013:1

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments