Maistraatin lupa kiinteistön myymisestä on täytäntöönpanokelpoinen vasta lainvoimaisena ellei muuta määrätä

28.6.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Kuopion HaO: Oikeusturva
Päätöksen sisältö
Päätöksen perusteleminen
Hallintovalitus
Täytäntöönpano
Holhoustoimi
Lupa kiinteistön myymiseen
Oikeudenkäyntikulut

Maistraatin holhoustoimilain mukainen lupapäätös oli lähtökohtaisesti
täytäntöönpantavissa vasta lainvoimaisena. Maistraatti ei ollut nyt
maininnut päätöksessään mitään täytäntöönpanosta ja kiinteistö oli myyty
ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Päämies ei ollut saanut
täytäntöönpanoasiaa hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Päämies ei saanut
oikeusturvaa perustuslain 21 §:n 1 momentin vaatimalla tavalla.

Oikeudenkäyntikulujen osalta hallinto-oikeus lausui seuraavasti.
Valittajalla oli ollut perusteltu syy kääntyä lainoppineen asiamiehen
puoleen hänelle tärkeässä asiassa. Asiaan oli liittynyt viranomaisen
virheellisestä menettelystä johtuneita oikeudellisia ongelmia. Asia
olisi saatettu palauttaa maistraatille uudelleen käsiteltäväksi, jos
kiinteistöä ei olisi jo myyty. Kokonaisuutena olisi ollut kohtuutonta,
että valittaja olisi joutunut kärsimään oikeudenkäyntikulunsa
vahinkonaan. Hallinto-oikeus velvoitti maistraatin korvaamaan
valittajan oikeudenkäyntikulut.

Kuopion HAO 10.5.2013 13/0190/2

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments