Kunnan ostopalvelusopimusta koskeva riita kuului käräjäoikeuden troimivaltaan

4.4.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2013:19
Tuomioistuimen toimivalta – Tuomioistuin- vai hallintoriita-asia – Sopimus – Julkisyhteisön ostopalvelusopimus

Kaupunki ja yhtiö olivat solmineet ostopalvelusopimuksen
tähystystutkimusten suorittamisesta kaupungin terveyskeskuksessa. Yhtiö
vaati kaupunkia vastaan ajamassaan kanteessa, että kaupunki velvoitetaan
suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta sopimuksen irtisanomisaikana
aiheutuneesta tulojen menetyksestä. Sopimus ei sisältönsä perusteella
liittynyt julkisen vallan käyttöön eikä sen kohteena ollut julkisen
hallintotehtävän hoitaminen, vaan kysymyksessä oli palvelun hankinta,
jonka kunta oli tehnyt osana sille kuuluvaa terveydenhuollon
järjestämistä. Kysymyksessä ei siten ollut hallintosopimus. Sopimusta
koskevan riidan käsittely kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

KKO:2013:19

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments