Asunto-osakeen omistajalla ei valitusoikeutta rakennusluvasta, jolla asuntojen järvimaisema peittyi

5.5.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2013:85: Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen – Valitusoikeus – Maisema – Asunto-osakeyhtiön osakas

Lautakunta oli myöntänyt poikkeuksen asuinrakennuksen
harjakorkeuden korottamiseksi 0,40 metrillä. Korottamisen johdosta
vastapäätä sijainneen asunto-osakeyhtiön omistaman asuinrakennuksen
toisen kerroksen asuinhuoneistojen ikkunoista avautuneet järvinäkymät
peittyivät. Osa asunto-osakeyhtiön osakkaista valitti lautakunnan
päätöksestä. Valituksessaan he vaativat, että päätös kumotaan, koska
maiseman muutoksesta aiheutui heidän asuntojensa arvon alenemista ja
haittaa asumisviihtyvyydelle. Hallinto-oikeus jätti valituksen
tutkimatta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että pelkästään asuinhuoneiston
ikkunasta avautuvan maiseman muutos ei ollut sellainen maankäyttö- ja
rakennuslain 193 §:n 3 kohdassa tarkoitettu asumiseen tai muihin oloihin
huomattavasti vaikuttava seikka, jonka johdosta muutoksenhakijoilla
olisi asunto-osakeyhtiön osakkeen omistajina valitusoikeus kysymyksessä
olevasta poikkeamispäätöksestä. Päätös ei myöskään vaikuttanut
muutoksenhakijoiden oikeuteen tai etuun maankäyttö- ja rakennuslain 193
§:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla välittömästi maiseman muutoksen
johdosta tai sillä perusteella, että tästä syystä asuntojen arvo
mahdollisesti alenee. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut
hallinto-oikeuden päätöstä, jolla muutoksenhakijoiden valitus oli
jätetty tutkimatta.

KHO:2013:85

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments