rss Kotimaiset oikeudelliset tietolähteet

8.11.2017 10.10

Työryhmä ehdottaa laajennuksia terrorismirikoksia koskevaan rangaistussääntelyyn

Tarkoituksena on tehostaa terrorismirikosten torjuntaa laajentamalla rangaistavan käyttäytymisen alaa.

Oikeusministeri Antti Häkkänen vastaanotti tänään terrorismirikossääntelyä arvioineen työryhmän mietinnön.

- Terrorismi haastaa erityisesti avoimet demokraattiset yhteiskunnat. Terrorismin torjunnassa on samaan aikaan puolustettava turvallisuutta ja avoimen yhteiskunnan kansalaisten perusoikeuksia. Terrorismin torjunta vaatii yhä enemmän kansainvälistä yhteistyötä ja laaja-alaista keinovalikoimaa. Terrorismirikossääntely on tärkeä osa terrorismin torjuntaa ja sen on vastattava jatkuvasti muuttuviin terrorismin muotoihin, totesi oikeusministeri Häkkänen mietinnön luovutustilaisuudessa.

Työryhmä ehdottaa rikoslakiin muutoksia, joilla pantaisiin täytäntöön terrorismirikoksia koskeva EU:n direktiivi. Terrorismirikoksille on ominaista, että ne tehdään terroristisessa tarkoituksessa, esimerkiksi vakavan pelon aiheuttamiseksi väestön keskuudessa. 

- Työryhmä tarkasteli terrorismirikoslainsäädäntöä laaja-alaisesti. Tällä toteutettiin myös hallituksen elokuussa budjettiriihen yhteydessä tekemää kirjausta, jonka mukaan tavoitteena on antaa viranomaisille kaikki mahdolliset lainsäädännölliset välineet terrorismirikosten torjuntaan, totesi oikeusministeri Häkkänen luovutustilaisuudessa.

Työryhmä ehdottaa, että törkeän datavahingonteon, törkeän tietoliikenteen häirinnän ja törkeän tietojärjestelmän häirinnän eräät tekotavat voitaisiin katsoa terroristisessa tarkoituksessa tehdyiksi rikoksiksi. Terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä näistä rikoksista tuomittaisiin vankeutta vähintään 4 kuukautta ja enintään 7 vuotta. Enimmäisrangaistus olisi siten ankarampi kuin vastaavista rikoksista, joihin ei liity terroristista tarkoitusta.

Samalla säädettäisiin rangaistaviksi terroristisessa tarkoituksessa tehdyt radiologista asetta koskevat rikokset, joista tuomittaisiin vankeuteen vähintään 4 kuukaudeksi ja enintään 8 vuodeksi.  

Rangaistavaksi tulisi mietinnön mukaan myös sellaisen terroristiryhmän johtaminen, jonka toiminnassa ei ole vielä tehty terroristisessa tarkoituksessa tehtyä rikosta mutta joka toimii tehdäkseen sellaisen.

Työryhmä ehdottaa, että myös itseopiskelusta terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen tekemistä tai sen valmistelua varten tulisi rangaistavaa. Rangaistava itsekouluttautuminen voisi koskea esimerkiksi räjähteiden, aseiden tai haitallisten aineiden valmistusta tai käyttöä. Rikosoikeudellinen vastuu edellyttäisi, että kouluttautuja on  päättänyt tehdä terrorismirikoksen ja että tekijän tarkoitus voidaan päätellä tapauksen olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella. Tällöin esimerkiksi käsikirjan lataamista verkkosivuilta räjähteiden valmistamiseksi voitaisiin pitää laissa tarkoitettuna kouluttautumisena terrorismirikoksen tekemistä varten

Nykyisin rangaistavaa on ottaa vastaan toiselta henkilöltä koulutusta terrorismirikoksen tekemistä varten.

Säännöksiä matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten työryhmä laajentaisi kattamaan yleisesti matkustaminen toiseen valtioon terrorismirikoksen tekemisen tarkoituksessa. Tällöin rangaistusvastuun piiriin tulisivat myös henkilöt, jotka palaavat tai muuten matkustavat Suomeen terrorismirikoksen tekemistä varten.

Nykyisin rangaistavaa on se, että Suomen kansalainen tai Suomessa pysyvästi asuva taikka joku Suomesta matkustaa tässä tarkoituksessa muuhun kuin kansalais- tai asumisvaltioonsa. Matkustamisrikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään 2 vuotta.

Myös terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen edistäminen säädettäisiin rangaistavaksi. Siitä tuomittaisiin sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Terrorismitarkoituksessa matkustamisen edistämisen rahoittaminen tulisi rangaistavaksi terrorismin rahoittamisena.

Lisäksi työryhmän ehdotuksista seuraa, että salaisia pakkokeinoja ja salaisia tiedonhankintakeinoja voitaisiin käyttää uusien tekotapojen mukaisten terrorismirikosten selvittämisessä ja estämisessä. Terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan matkustamisen edistämisen osalta tämä koskisi televalvontaa ja suunnitelmallista tarkkailua.


Työryhmä ehdottaa laajennuksia terrorismirikoksia koskevaan rangaistussääntelyyn


Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje