rss Kotimaiset oikeudelliset tietolähteet

3.3.2018 8.51

Työryhmä ehdottaa ehdollisen vankeuden tiukentamista

Uudeksi oheisseuraamukseksi säädettäisiin valvonta 21 vuotta täyttäneille rikoksentekijöille.

Nykyisin valvonta voidaan määrätä oheisseuraamuksena vain nuorelle rikoksentekijälle. Työryhmä ehdottaa myös tiukennusta yhdyskuntapalvelun käyttöön oheisseuraamuksena.

Rikoksen 21 vuotta täytettyään tehnyt voitaisiin tuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi, jos se olisi tekijän aikaisempi rikollisuus, hänen henkilökohtaiset olonsa ja rikokseen johtaneet seikat huomioon ottaen tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi.

Käräjäoikeuksien tuomitsemista vankeusrangaistuksista yli 60 prosenttia on ehdollisia vankeusrangaistuksia.

- Ehdolliseen vankeuteen on saatava vaikuttavuutta ja tuntuvuutta. Halusin työryhmältä ehdotuksia kiristyksiksi. Ehdollista vankeutta on ajoittain arvosteltu riittämättömäksi rangaistukseksi vakavasta rikoksesta. Myös ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen kynnys on koettu korkeaksi. Pidän työryhmän ehdotuksia ehdollisen vankeuden tiukentamisesta asianmukaisina ja tarpeellisina. Tarkemmin asiaa voidaan arvioida sitten, kun mietinnöstä on saatu lausuntopalaute ja se on analysoitu huolellisesti, toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

Työryhmän ehdottama valvonta sisältäisi aina valvontatapaamisia, ja se voisi sisältää myös sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia. Siihen voisi lisäksi sisältyä enintään 30 tuntia osallistumista kuntoutukseen tai avohoitoon. Yleensä kysymys olisi päihdeongelman hoidosta. Tämä osa valvontaseuraamusta edellyttäisi seuraamukseen tuomittavan suostumusta.

Ehdollisen vankeuden mahdollisia oheisseuraamuksia ovat myös sakko ja yhdyskuntapalvelu. Työryhmä ehdottaa, että ehdollista vankeutta tehostettaisiin lisäksi nostamalla oheisseuraamuksena tuomittavissa olevan yhdyskuntapalvelun enimmäistuntimäärä nykyisestä 90 tunnista 120 tuntiin. Oheisseuraamukseksi voitaisiin tuomita samalla kertaa sekä sakko että valvonta.

Ehdollisen vankeuden oheisseuraamusjärjestelmää esitetyin tavoin kehittämällä voitaisiin työryhmän mukaan lisätä rangaistuksen vaikuttavuutta ja tuntuvuutta. Tämä on myös omiaan ehkäisemään uusintarikollisuutta. Kustannukset ehdollisen vankeuden tehostamisesta olisivat alustavan arvion mukaan enintään 3,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Työryhmän tehtävänä oli selvittää mahdollisuuksia tehostaa ehdollisen vankeusrangaistuksen vaikuttavuutta sekä selvittää keinoja ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisen porrastuksen vähentämiseen. Tehtävä perustui pääministeri Sipilän hallitusohjelmaan.

Työryhmä ehdottaa ehdollisen vankeuden tiukentamista

Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje