Oikeusministeriö käynnistää raiskauslainsäädännön kokonaisuudistuksen

16.1.2019 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tarkoituksena on selkiyttää lainsäädäntöä siten, että lainsäädännöstä ilmenisi selvästi, että teon tekeminen uhrin tahdon vastaisesti tai ilman tämän suostumusta on rangaistavaa.

Oikeusministeri Antti
Häkkänen asettaa työryhmän raiskauslainsäädännön uudistamiseksi.
Tavoitteena on muuttaa rikoslakia siten, että suostumuksen asema
raiskauksen tunnusmerkistössä vahvistuisi nykyisestä. Toisena keskeisenä
tehtävänä työryhmällä on valmistella muutokset, joilla sukupuoliyhteys
nuoren lapsen kanssa säädetään rangaistavaksi raiskausrikoksena.


Rangaistusten kiristyksiä on jo viety eteenpäin. Esimerkiksi eduskunnan
käsittelyssä on jo esitys, jossa säädettäisiin lapsiin kohdistuvien
seksuaalirikosten rangaistusten ankaroittamisesta. Käynnistin 2018
kesällä myös arvioinnin laajemman uudistuksen tarpeesta raiskaus- ja
hyväksikäyttörikosten sääntelyssä. Uudistamisen tarvetta on löytynyt ja
nyt valmistelu aloitetaan. Rikoslain muutokset on valmisteltava
huolella, ilman kiihkoa, jotta vaikutukset ovat tavoitteiden mukaisia,
toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

Työryhmän tehtävänä on: 

  • valmistella säännökset, joilla säädetään rangaistavaksi sukupuoliyhteys vastoin toisen ilmaisemaa tahtoa.
  • arvioida myös uhrin avutonta tilaa koskevaa
    sääntelyä ja tehdä tarvittavat muutosehdotukset, jotta sukupuoliyhteys
    ilman toisen suostumusta on aina rangaistavaa. 
  • arvioida, voidaanko suostumuksen asemaa tunnusmerkistössä vahvistaa muilla keinoin.  
  • valmistella muutokset, joilla sukupuoliyhteys
    nuoren lapsen kanssa säädetään rangaistavaksi raiskausrikoksena. Nykyään
    sukupuoliyhteys lapsen kanssa rangaistaan törkeänä lapsen seksuaalisena
    hyväksikäyttönä.

Tarkoituksena on selkiyttää lainsäädäntöä
siten, että lainsäädännöstä ilmenisi selvästi, että teon tekeminen uhrin
tahdon vastaisesti tai ilman tämän suostumusta on rangaistavaa. Nämä
teot voivat tulla nykyisinkin rangaistaviksi raiskausrikoksina, mutta
tarkoitus on täsmentää lainsäädäntöä.  

Valmistelua tehty viime kesästä

Oikeusministeriö
järjesti viime kesäkuussa raiskauslainsäädäntöä pohtineen
asiantuntijafoorumin. Rikoslain asiantuntijoilta pyydettiin lisäksi
kirjalliset kannanotot syksyllä. Keskustelujen perusteella ministeriö
arvioi, että nyt esitettävä muutoskokonaisuus vastaa pääosin rikoslain
asiantuntijoiden arvioita muutostarpeista. 

Oikeusministeriö
valmistelee raiskauslainsäädännöstä arviomuistiota, joka valmistuu
tammikuun aikana. Raiskauslainsäädännön uudistaminen vaatii
laajapohjaista valmistelua, koska kysymys on rikosoikeuden keskeisestä
osa-alueesta. 

Laajojen uudistusten valmistelussa on syytä
noudattaa tavanomaista lainvalmisteluprosessia lausuntokierroksineen,
jotta varmistetaan lainsäädännön laatu ja toimivuus. Suostumusta
koskevia muutoksia ei ole perusteltua tehdä ilman huolellista
valmistelua esimerkiksi eduskunnassa vireillä olevien muiden esitysten
yhteydessä, kuten julkisessa keskustelussa on ehdotettu.

Työryhmä asetetaan helmikuun alussa. Hallituksen esitys tulee vasta seuraavan eduskunnan käsittelyyn. 

Nyt
käynnistettävä työ on raiskaus- ja hyväksikäyttörikoksia koskevan
sääntelyn kokonaisuudistus, jossa säännökset säädetään uudestaan ja
niille kirjoitetaan kattavat ja ajantasaiset perustelut. Hanke on siten
laajempi työ kuin julkisessa keskustelussa ollut kansalaisaloite
suostumusperusteisesta raiskaussäännöksestä. 

Eduskunnan
käsittelyssä on tällä hetkellä hallituksen esitys, jossa säädettäisiin
lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten ankaroittamisesta.
Rikoslakiin lisättäisiin uusi rangaistussäännös törkeästä
lapsenraiskauksesta ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön
enimmäisrangaistusta korotettaisiin.

Ministeri Häkkänen: Oikeusministeriö käynnistää raiskauslainsäädännön kokonaisuudistuksen