Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa voimaan 2019 alussa

5.12.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Lakia sovelletaan poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten, Rikosseuraamuslaitoksen, Tullin, rajavalvontaviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten käsitellessä henkilötietoja rikosasiassa.

Uudella
lailla pannaan täytäntöön rikosasioiden tietosuojadirektiivi. EU:n
direktiivin tavoitteena on nykyaikaistaa sääntelyä, helpottaa tietojen
vapaata liikkuvuutta EU-maiden poliisi- ja oikeusviranomaisten välillä
sekä varmistaa henkilötietojen suoja rikosasioita käsiteltäessä.

Lakia
sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn silloin, kun on kyse
esimerkiksi rikoksen ennalta estämisestä, selvittämisestä tai
syyteharkintaan saattamisesta, syytetoimista, rikosasian
käsittelemisestä tuomioistuimessa, seuraamuksen täytäntöönpanemisesta
taikka yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien ehkäisemisestä.

Laissa
säädetään muun muassa toimivaltaisten viranomaisten velvollisuuksista
tietojen käsittelyssä, rekisteröidyn oikeuksista, tietosuojavastaavan
tehtävistä sekä oikeusturvakeinoista ja seuraamuksista. Lain
noudattamista valvoo tietosuojavaltuutettu.

Rekisteröidyllä on
oikeus tarkastaa omat henkilötietonsa ja saada tietoja henkilötietojensa
käsittelystä. Rekisteröidyn oikeuksia voidaan kuitenkin rajoittaa, jos
se on välttämätöntä esimerkiksi rikoksen selvittämisen kannalta. Tällöin
rekisteröity voi pyytää tietosuojavaltuutettua tarkastamaan, että hänen
henkilötietojaan on käsitelty lainmukaisesti.

Lakia sovelletaan myös kansallisen turvallisuuden ylläpidon yhteydessä

Lakia
sovelletaan myös silloin, kun Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja
poliisi, erityisesti suojelupoliisi, käsittelevät henkilötietoja
kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä. Tältä osin
säännökset eivät perustu EU-direktiiviin, vaan tarpeeseen säännellä
sellaisesta henkilötietojen käsittelystä, joka ei kuulu EU:n
toimivaltaan.

Uusi laki on rikosasioiden käsittelyssä
noudatettava yleislaki, josta voidaan poiketa kutakin alaa koskevassa
erityislainsäädännössä.

Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa voimaan 2019 alussa