rss Kotimaiset oikeudelliset tietolähteet

12.11.2018 11.17

Konkurssimenettelyä aiotaan tehostaa ja ympäristövastuita konkurssissa selkeyttää

Konkurssin velkaselvittelyä yksinkertaistettaisiin niin, että pesäluetteloon merkittäisiin vain suurimmat saatavat sekä arvio muiden saatavien kokonaismäärästä.

Konkurssin velkaselvittelyä yksinkertaistettaisiin niin, että pesäluetteloon merkittäisiin vain suurimmat saatavat sekä arvio muiden saatavien kokonaismäärästä.

Hallitus esittää konkurssilain uudistamista. Oikeusministeriössä valmistelluilla esityksillä yksinkertaistettaisiin ja nopeutettaisiin konkurssimenettelyä. Lisäksi selkeytettäisiin sitä, milloin ympäristölainsäädäntöä sovelletaan konkurssitilanteissa.

Esityksen mukaan konkurssin velkaselvittelyä yksinkertaistettaisiin niin, että pesäluetteloon merkittäisiin vain suurimmat saatavat sekä arvio muiden saatavien kokonaismäärästä. Tällöin pääosan velkojista ei tarvitsisi ilmoittaa saataviaan ennen kuin tiedetään, että kyseessä ei ole varojen puutteeseen raukeava konkurssi.

- Konkurssimenettelyjen nopeuttaminen vahvistaa yritysten toimintaympäristöä ja vaikuttaa yrittäjyyden yleisiin kannusteisiin. Tehokkaasti ja joutuisasti sujuva konkurssimenettely on niin velkojan kuin velallisen etu, korostaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

Pesänhoitajalle asetettaisiin velvollisuus ottaa selvät saatavat oma-aloitteisesti huomioon, jos suurella määrällä velkojia on samaan tai samanlaiseen perusteeseen liittyviä konkurssisaatavia. Tällä parannettaisiin erityisesti kuluttajavelkojien ja pienyritysten asemaa.

Määräaikasääntelyä tehostettaisiin konkurssimenettelyn nopeuttamiseksi. Konkurssiasiamiehen mahdollisuuksia valvoa määräaikojen noudattamista parannettaisiin. Raukeamisesityksen toimittamiselle velkojille säädettäisiin nykyisestä poiketen määräaika. Jakoluetteloehdotusta koskevat määräajat puolitettaisiin nykyisestä. Konkurssimenettelyn arvioidaan nopeutuvan tapauksesta riippuen viikkoja tai jopa kuukausia.

Konkurssipesän ympäristövastuut selvemmiksi

Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset ympäristövastuista konkurssissa. Ehdotetut säännökset selkeyttäisivät epäselvää oikeustilaa ja toisivat riitojen vähentymisen kautta kustannussäästöjä asianosaisille.

Säännöksistä ilmenisi, miltä osin konkurssipesällä olisi velvollisuus huolehtia  velallisyrityksen toiminnan aikana syntyneistä ympäristöhaitoista omalla kustannuksellaan ja miltä osin velvollisuutta ei olisi.

Esityksen mukaan konkurssipesän olisi ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin, jos ympäristön pilaantumisesta uhkaisi aiheutua vakavaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Konkurssipesä vastaisi myös vaarallisista jätteistä, vaarallisista kemikaaleista, räjähteistä sekä turvallisuuslupaa edellyttävistä radioaktiivisista jätteistä ja aineista.

Konkurssipesällä ei olisi velvollisuutta toimia tilanteissa, joissa käsillä ei ole vaaraelementtiä. Tällä vastuun rajoittamisella pyrittäisiin välttämään tarpeettomat konkurssien raukeamiset ja sitä kautta edistämään vakavien ympäristöriskien hallintaa ilman, että velkojien yhdenvertaisuuteen puututaan liiaksi.

Jos viranomainen joutuisi huolehtimaan konkurssipesän vastuista, konkurssipesä vastaisi kustannuksista siltä osin kuin toimet on toteutettu konkurssin alkamisen jälkeen. Jos konkurssipesän toteuttamat toimenpiteet ovat kohdistuneet panttiomaisuuteen, pesällä olisi oikeus saada kustannuksista korvaus pantin myyntihinnasta.

Velallisen liiketoimintaa jatkavan konkurssipesän vastuut olisivat lähtökohtaisesti samat kuin normaaleilla toimijoilla.  

Lisää sähköisiä tiedonantoja

Konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmästä säädettäisiin uusi laki. Pesänhoitajalla ja selvittäjällä olisi velvollisuus tallentaa järjestelmään tietyt tiedot ja asiakirjat. Mahdollisuutta toimittaa sähköisiä tiedoksiantoja velkojille ja velallisille lisättäisiin.

Konkurssimenettelyä aiotaan tehostaa ja ympäristövastuita konkurssissa selkeyttää


Palaa otsikoihin




Unohditko tunnukset? Tiedustele: info@asianajajaliitto.fi tai (09) 6866 120


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje