Valtion virkamieslain ja turvallisuusselvityslain muutosehdotukset eduskunnalle

13.6.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Turvallisuusviranomaiset voisivat selvittää viranhakijan ulkomaansidonnaisuuksiaan nykyistä laajemmin.

Hallitus
esittää, että nimitettäessä henkilöä valtion virkaan on
nimitysharkinnassa varmistuttava virkaan valittavan henkilön
nuhteettomuudesta sekä siitä, ettei hänellä ole sellaisia
sidonnaisuuksia, jotka voivat vaarantaa virkaan kuuluvien tehtävien
asianmukaisen hoitamisen. Henkilön luotettavuuden ja painostuksesta
vapaan ja riippumattoman tehtävien hoidon varmistamiseksi
turvallisuusviranomaiset voisivat selvittää hänen
ulkomaansidonnaisuuksiaan nykyistä laajemmin.

Muutokset esitetään tehtäväksi valtion virkamieslakiin ja
turvallisuusselvityslakiin ja ne liittyvät hallitusohjelman kirjaukseen,
jonka mukaan hallitus tarkentaa kaksoiskansalaisuuteen liittyvää
lainsäädäntöä. Asiaa valmisteltaessa päädyttiin ulkomaansidonnaisuuksiin
liittyvien turvallisuuskysymysten yleisempään tarkasteluun sen sijaan,
että säädettäisiin kaksoiskansalaisia koskevasta virkakiellosta eräisiin
Suomen kansalaisuutta edellyttäviin virkoihin. Lakimuutosten on
tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alusta.

Lue lisää valtiovarainministeriön tiedotteesta

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments