Työryhmä keskittäisi summaariset riita-asiat kahdeksaan käräjäoikeuteen

7.2.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa, että summaaristen riita-asioiden käsittely keskitetään Ahvenanmaan, Itä-Uudenmaan, Kainuun, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Oulun, Pirkanmaan ja Pohjanmaan käräjäoikeuksiin.

Nykyisin näitä asioita käsitellään kaikissa käräjäoikeuksissa.

Summaarisia ovat sellaiset riidattomat velkomisasiat, jotka
käräjäoikeus ratkaisee kirjallisessa menettelyssä. Lisäksi summaarisiin
kuuluvat mm. häätöä koskevat riidattomat asiat.

Summaarisia asioita käsittelevät käräjäoikeudet hoitaisivat kaikki
oman tuomiopiirinsä summaariset asiat. Tuomiopiirit määräytyisivät
maakuntajakoa noudattaen ja niistä säädettäisiin valtioneuvoston
asetuksella. Kanta-Hämeen käräjäoikeus muuttuisi yksikielisestä
kaksikieliseksi.

Vuonna 2015 käräjäoikeuksiin saapui lähes 350 000 summaarista
riita-asiaa. Käsittelyn keskittämisellä voitaisiin nopeuttaa ja tehostaa
summaaristen riita-asioiden käsittelyä. Asioiden käsittely myös
yhdenmukaistuisi, mikä lisäisi kansalaisten yhdenvertaisuutta ja
oikeusturvan saatavuutta.

Työryhmä ehdottaa velkojien ohjaamista nykyistä tehokkaammin
käyttämään oikeushallinnon sähköisiä järjestelmiä. Summaarisen
riita-asian haastehakemus olisi toimitettava käräjäoikeudelle käyttäen
oikeushallinnon tietojärjestelmäyhteyttä tai sähköistä asiointipalvelua.
Muulla tavalla toimitetut haastehakemukset jätettäisiin tutkimatta.
Yksityishenkilö saisi kuitenkin omassa asiassaan aina toimittaa
summaarisen haastehakemuksen myös paperisena tai sähköpostin
liitetiedostona.

Sähköinen tiedoksianto mahdolliseksi kaikissa asioissa

Työryhmä ehdottaa myös tiedoksiannon tehostamista. Tuomioistuin voisi
antaa haasteen todisteellisesti tiedoksi sähköisenä viestinä myös
silloin, kun henkilö on antanut yleisen suostumuksen sille, että
viranomaiset voivat lähettää hänelle tiedoksiantoja sähköisesti.
Tiedoksianto olisi yleisen suostumuksen perusteella mahdollinen vain,
jos suostumus olisi rekisteröity Väestörekisterikeskuksen ylläpitämään
rekisteriin.

Tiedoksianto sähköisenä viestinä ehdotetaan mahdollistettavaksi
kaikissa yleisten tuomioistuinten käsittelemissä asiaryhmissä, myös
rikosasioissa. Muutos vähentäisi postitiedoksiantojen ja
haastemiestiedoksiantojen määrää.

Haasteen puhelintiedoksianto ehdotetaan mahdollistettavaksi kaikissa
summaarisissa riita-asioissa. Nykyisin puhelintiedoksianto on
mahdollinen vain summaarisissa velkomuksissa.

Ehdotetut lainsäädäntömuutokset vähentäisivät työryhmän arvion mukaan
valtion menoja yhteensä noin 1 miljoona euroa. Summaaristen
riita-asioiden käsittelyn keskittäminen on osa oikeus- ja työministeri
Jari Lindströmin ohjelmaa oikeudenhoidon kehittämiseksi ja liittyy
käräjäoikeusverkoston uudistukseen.

Mietintöön liittyy Suomen Perimistoimistojen liiton eriävä mielipide,
jonka mukaan riidattomia velkomusasioita tulisi käsitellä myös
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Työryhmä keskittäisi summaariset riita-asiat kahdeksaan käräjäoikeuteen

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments