Syytteitä nostettu Kittilän kuntapäättäjiä vastaan

13.10.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

21 kunnanvaltuutettua ja 14 kunnanhallituksen jäsentä syytteeseen törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Lisäksi syytteet työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä.

Kihlakunnansyyttäjät Katri Junnikkala-Heikkinen ja Sari Anttonen ovat 13.10.2017 nostaneet syytteitä Kittilän kunnan luottamushenkilöitä vastaan seuraavasti:

– Kittilän kunnanhallituksen kahdeksaa jäsentä ja varajäsentä vastaan
on nostettu syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä (syyttäjän
asianumero R 17/3423, käräjäoikeuden asianumero R 17/984). Syyte koskee
heidän osallistumistaan päätöksentekoon 16.12.2013 Kittilän
kunnanhallituksessa. Kyseisessä kokouksessa kunnanhallitus on päättänyt
peruuttaa tutkintapyynnön, jonka kunnanjohtaja Anna Mäkelä on
tehnyt 5.12.2013 Oy Levi Ski Resort Ltd:n toimitusjohtajasta. Samassa
kokouksessa kunnanhallitus on myös päättänyt antaa Oy Levi Ski Resort
Ltd:n yhtiökokousedustajille omistajaohjausta irtisanotun
toimitusjohtajan palauttamiseksi tehtäväänsä.

– Kittilän kunnan neljäätoista kunnanhallituksen jäsentä ja
varajäsentä vastaan on nostettu syytteet työturvallisuusrikoksesta,
työsyrjinnästä ja virka-aseman väärinkäyttämisestä (syyttäjän asianumero
R 17/3424, käräjäoikeuden asianumero R 17/985). Kunnanhallituksen
jäsenten ja varajäsenten on väitetty kohdelleen kunnanjohtaja Mäkelää
epäasiallisesti ja asettaneen hänet epäedulliseen asemaan hänen
5.12.2013 tekemänsä tutkintapyynnön johdosta. Mäkelän virkatehtäviä on
vaikeutettu eri tavoin, häntä kohtaan on käyttäydytty epäasiallisesti ja
hänet on irtisanottu 17.11.2014. Työrikoksissa väitetty menettely tulee
arvioitavaksi myös virka-aseman väärinkäyttämisenä.

– Kittilän kunnan viittä tilapäisen valiokunnan jäsentä,
kahtakymmentäyhtä kunnanvaltuuston jäsentä ja yhtä varajäsentä sekä
neljäätoista kunnanhallituksen jäsentä ja varajäsentä vastaan on
nostettu syyte törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä (syyttäjän
asianumero R 17/1951, käräjäoikeuden asianumero R 17/983). Syyte koskee
kunnanjohtaja Mäkelän irtisanomiseen liittyvää valmistelua tilapäisessä
valiokunnassa, päätöksentekoa kunnanvaltuustossa 17.11.2014 ja
irtisanomispäätöksen täytäntöönpanoa kunnanhallituksen kokouksissa
24.11.2014–16.3.2015. Lisäksi tilapäisen valiokunnan sihteeriä vastaan
on nostettu syyte avunannosta törkeään virka-aseman väärinkäyttöön.

Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syytteet.

Asiakokonaisuudessa on epäilty myös yhtä kunnanhallituksen
varajäsentä virka-aseman väärinkäytöstä sekä kahta tilapäisen
valiokunnan jäsentä, yhtä kunnanhallituksen varajäsentä ja
kunnanvaltuuston jäsentä työrikoksista. Heidän osaltaan on tehty
syyttämättäjättämispäätökset näytön puuttumisen perusteella (asianumero
17/3424 päätösnumerot 17/1511, 17/1512 ja 17/1513 sekä asianumero
17/1951, päätösnumero 17/1510).

Koska samassa asiassa on nostettu syyte,
syyttämättäjättämispäätökseen liittyvä esitutkinta-aineisto ja
haastehakemukset tulevat julkiseksi vasta, kun asia on ollut esillä
käräjäoikeudessa. Haastehakemukset on toimitettu Lapin käräjäoikeuteen
perjantaina 13.10.2017.

Syyteharkinnassa ovat vielä rikosepäilyt koskien Oy Levi Ski Resort
Ltd:n toimitusjohtajan hissihankintaa ja kolmen luottamushenkilön
hankkiman oikeudellisen asiantuntija-avun laskutusta. Syyteharkinta
näiden osalta pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä.

Oulun syyttäjänviraston tiedote: Syytteitä nostettu Kittilän kuntapäättäjiä vastaan

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments