Oikeudenkäyntiä hallintoasioissa koskeva lakiehdotus lausunnolle

26.4.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriössä valmisteilla oleva hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa on parhaillaan lausunnolla. Uusi laki korvaisi nykyisin voimassa olevan hallintolainkäyttölain.

Uusi laki ei muuttaisi
hallintolainkäytön keskeisiä periaatteita mutta menettelyistä
säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin ja informatiivisemmin. Lain
tavoitteena on muun muassa selkeyttää menettelyä hallintotuomioistuinten
asiakkaille. Esityksessä otettaisiin huomioon muussa lainsäädännössä
tapahtuneet muutokset ja muut uudistustarpeet.

Merkittävä muutos voimassa olevaan sääntelyyn olisi, että haettaessa
muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta edellytettäisiin
lähtökohtaisesti valituslupaa. Nykyisin valituslupajärjestelmän piiriin
kuuluu noin puolet korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävistä
valitusasioista.

Uutta lakia sovellettaisiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa,
alueellisissa hallinto-oikeuksissa, vakuutusoikeudessa ja
muutoksenhakulautakunnissa sekä tiettyjen asioiden käsittelyssä
markkinaoikeudessa ja työtuomioistuimessa.

Määräaika lausunnoille on 13.6.2017.

 Oikeudenkäyntiä hallintoasioissa koskeva lakiehdotus lausunnolla

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments