Maksupalvelulakiin tulossa muutoksia

13.3.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tavoitteena on lisätä kilpailua sekä parantaa maksamisen turvallisuutta ja kuluttajansuojaa.

Oikeusministeriön
työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksensa maksupalvelulain
uudistamiseksi. Ehdotetuilla muutoksilla pantaisiin täytäntöön EU:n
uuden maksupalveludirektiivin edellyttämät muutokset.

Direktiivi, joka korvaa aiemman maksupalveludirektiivin, on pääosin
pantava täytäntöön jäsenmaissa viimeistään 13. tammikuuta 2018. 

Maksupalveludirektiivi koskee mm. kortilla, verkkopankissa ja
puhelimella tehtäviä maksuja. Uuden direktiivin mukaisia maksupalveluja
ovat myös muiden kuin maksutilejä pitävien palveluntarjoajien tarjoamat
maksutoimeksiantopalvelut ja tilitietopalvelut.

Maksutilejä pitävien palveluntarjoajien, kuten pankkien, olisi
sallittava pääsy maksutileille viimeksi mainittujen välityksellä.
Asiakas voisi siten esimerkiksi käynnistää tilisiirron pankkitililtään
tai saada tilitietoja pankkitileistään muun palveluntarjoajan kuin tiliä
pitävän pankin välityksellä.

Maksupalvelulain soveltamisalaa laajennettaisiin muiltakin osin. Laki
koskisi esimerkiksi entistä laajemmin sellaisia matkapuhelimella
toteutettavia maksuja, jotka peritään liittymää koskevan laskun
yhteydessä. Poikkeuksena ovat eräät enintään 50 euron määräiset maksut,
joiden yhteismäärä ei ylitä 300 euroa kuukaudessa.

Laissa säädetty maksupalvelun käyttäjän huolimattomuuteen perustuva
vastuu rajoitettaisiin jatkossa enintään 50 euroon tilanteissa, joissa
maksuvälinettä, esimerkiksi luottokorttia, on käytetty oikeudettomasti.
Nykyisin vastaava summa on 150 euroa. Rajoitus ei edelleenkään koskisi
tilanteita, joissa on menetelty tahallisesti tai törkeän
huolimattomasti.

Lisämaksujen veloittamista kuluttajilta tietyn maksuvälineen
käyttämisestä rajoitettaisiin. Käytännössä lisämaksua ei saisi periä
esimerkiksi, kun kuluttaja käyttää maksamiseen tavallisimpia pankki- ja
luottokortteja eli Visaa tai MasterCardia.

Palveluntarjoajien olisi yleensä käytettävä asiakkaan vahvaa
tunnistamista esimerkiksi sähköisen maksamisen yhteydessä. Vahvan
tunnistamisen vaatimuksesta voidaan poiketa esimerkiksi lähimaksamisen
ja pienmaksamisen osalta. Tältä osin lain voimaantuloajankohta ja
mahdolliset poikkeukset riippuvat komission direktiivin nojalla
antamasta alemmanasteisesta sääntelystä, jota ei ole vielä hyväksytty.
Palveluntarjoaja, joka ei käytä vahvaa tunnistamista, olisi joka
tapauksessa vastuussa maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä.

 

Maksupalvelulakiin tulossa muutoksia

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments