Työryhmä ehdottaa turvapaikkavalitusten käsittelyn hajauttamista neljään hallinto-oikeuteen

4.10.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Helsingin hallinto-oikeuteen nyt keskitettyjen valitusasioiden hajauttamista esitetään Helsingin lisäksi Itä-Suomen, Pohjois-Suomen ja Turun hallinto-oikeuteen

Valituksen
käsittelevä hallinto-oikeus määräytyisi Maahanmuuttoviraston
turvapaikkayksikön vastuualueen perusteella.

Työryhmän ehdotus on lähetetty lausunnolle. Tarkoitus on antaa
lakiesitys asiasta eduskunnalle niin, että lainmuutos tulisi voimaan
ensi vuoden alusta.

Muutoksen taustalla on turvapaikanhakijoiden
määrän merkittävä kasvu viime syksynä. Turvapaikkaa koskevaan
Maahanmuuttoviraston päätökseen voi nykyisin hakea muutosta vain
Helsingin hallinto-oikeudesta. Valitusten määrä on koko ajan kasvamassa
ja vaarana on, että käsittelyajat pitenevät.

Kansainvälistä
suojelua koskevia valituksia on Helsingin hallinto-oikeudessa ollut
aiemmin vuosittain noin 1 100 – 1 200. Kuluvan vuoden aikana
tuomioistuimeen on saapunut jo noin 6 000 kansainvälistä suojelua
koskevaa valitusta. Määrän ennustetaan nousevan 10 000 valitukseen
vuoden loppuun mennessä. Helsingin hallinto-oikeuden työmäärä on siten
kasvanut huomattavasti suhteessa aikaisempiin vuosiin ja toisaalta
suhteessa muihin hallinto-oikeuksiin.

Helsingin
hallinto-oikeudelle on osoitettu lisäresursseja, jotta kansainvälistä
suojelua koskevien asioiden käsittely olisi mahdollisimman sujuvaa ja
joutuisaa. Tuomioistuimen toiminnan tehokkuuden ja sujuvuuden kannalta
ei henkilöstön määrää ole kuitenkaan mahdollista lisätä selvästi
nykyistä enempää. Tästä johtuen pidetään tarkoituksenmukaisena, että
asioiden käsittely hajautetaan useampaan hallinto-oikeuteen.
Hajauttaminen mahdollistaisi sujuvan käsittelyn myös tulevaisuudessa
asiamääristä riippumatta ja tukisi hallinto-oikeuksien tasavahvaa
kehittämistä.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments