SM julkaissut käsikirjan rikoksen uhrin suojelemisesta

30.5.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tavoitteena on uhrin parempi selviytyminen rikosprosessista ja, että hänelle ei aiheutuisi lisäkärsimyksiä. Valmistelussa ei ollut mukana asianajajaliiton edustajaa.

Sisäministeriö on julkaissut käsikirjan,
joka auttaa esitutkintaviranomaisia ja tuomioistuimia tunnistamaan
rikoksen uhrin suojelutarpeen ja määrittämään suojelutarpeet
rikosprosessin eri vaiheisiin. Samalla edistetään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
toteutumista ja sitä, että rikos saadaan selvitettyä.

Lakimuutokset rikoksen uhrin oikeuksien
tehokkaammaksi huomioimiseksi ja suojelun tarpeen arvioimiseksi tulivat
voimaan 1.3.2016. Poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille tuli
aikaisempaa laajempi velvollisuus ilmoittaa uhrille hänen oikeuksistaan
esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Tähän kokonaisuuteen kuuluu muun
muassa uhrin mahdollisuus saada suojelua tarvittaessa.
Suojelutoimenpiteitä voivat olla esimerkiksi uhrin kuuleminen
oikeudenkäynnissä näkösuojan takaa tai videoyhteyden avulla.
Suojelutarpeen arviointi tehdään yhteistyössä uhrin kanssa.

Uudistukset liittyvät EU:n uhridirektiivin täytäntöönpanoon.

Käsikirja: www.intermin.fi/julkaisu/142016

Tiedote:Rikoksen uhria voidaan suojella rikosprosessin aikana

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments