AOka: Tuomioistuimen lainvoimainen ratkaisu pantava täytäntöön

22.6.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Kuntayhtymä ryhtyi hankkimaan lisäselvitystä kun sen päätös oli kumottu hallinto-oikeudessa

Vammaispalvelulain tarkoittaman henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammainen henkilö kykenee määrittelemään tarvitsemansa avun sisällön ja toteutustavan.

Kantelun tarkoittama kuntayhtymä oli katsonut, ettei siltä henkilökohtaista apua hakenut henkilö tähän kykene. Henkilön valitukseen antamassaan ratkaisussa hallinto-oikeus katsoi, että henkilöllä oli lain tarkoittamat edellytykset. Tämän mukaisesti hallinto-oikeus kumosi kuntayhtymän päätöksen ja  palautti asian kuntayhtymälle henkilökohtaisen avun myöntämiseksi. Hallinto-oikeuden päätöksen tultua lainvoimaiseksi kuntayhtymä päätti asiaa uudelleen käsitellessään hankkia henkilön edellytyksistä lääkärin arvion. Päätöksen mukaan tämä tehtiin hallinto-oikeuden päätöksen toimeenpanemiseksi ja asia otettaisiin uudelleen käsiteltäväksi lääkärin lausunnon valmistuttua.

Vaikeavammaisen henkilön isä kanteli oikeuskanslerille katsoen, että lääkärintodistus hankittiin vain hallinto-oikeuden velvoittavan päätöksen kyseenalaistamiseksi. Kantelija kysyi, onko kuntayhtymä ollut velvollinen panemaan hallinto-oikeuden lainvoimaisen päätöksen täytäntöön.

Apulaisoikeuskansleri lausui päätöksessään perustuslain takaaman oikeusturvan edellyttävän, että alempi viranomainen panee omaa päätöstään muuttaneen muutoksenhakuasteen päätöksen viivyttelemättä täytäntöön. Tätä edellyttää myös hallinnon palveluiden asianmukaisuus ja vaatimus asioiden viivytyksettömästä käsittelystä. Koska hallinto-oikeuden palautuspäätös sisälsi asiaratkaisun henkilökohtaisen avun myöntämisestä, kuntayhtymällä ei  sinänsä ollut enää toimivaltaa ryhtyä selvittämään avun myöntämisen perusteita muun muassa lääkärintodistusta hankkimalla. Koska kuntayhtymän päätöksen sanamuotojen perusteella kuitenkin jäi jossain määrin epäselväksi, missä tarkoituksessa kunta ryhtyi lääkärin arviota hankkimaan, apulaisoikeuskansleri tyytyi kiinnittämään kunnan huomiota velvollisuuteen panna hallinto-oikeuden lainvoimaiset ratkaisut viivyttelemättä täytäntöön.

Lainvoimainen päätös on pantava täytäntöön

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments