SM: Ampuma-aseiden lupaprosessia uudistetaan ja sujuvoitetaan

7.12.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Sisäministeriö on asettanut hankkeen uudistamaan ampuma-aseiden lupaprosessia koskevaa lainsäädäntöä. Tarkoituksena on joustavoittaa lupaprosessia esimerkiksi sähköistä asiointia lisäämällä. Hankkeen toimikausi on 3.12.2015-31.12.2016

Tavoitteena on muun muassa, että aselupahakemuksen voisi jatkossa
panna vireille sähköisesti ja, että kotipaikkasidonnaisuudesta
luovuttaisiin. Tällä hetkellä aselupaa pitää hakea kotikunnan
poliisilaitokselta. Aseturvallisuus ei kuitenkaan saa heiketä
uudistusten myötä. Hankkeessa ei ole tarkoitus muuttaa aseluvan
myöntämisen perusteita.

Poliisin ampuma-aselupa-asioissa nykyisin
noudattamat, voimassa olevan lainsäädännön mukaiset käytännöt ovat
saaneet osakseen kritiikkiä. Hankkimis- ja hallussapitolupa-asioissa
asiointi vaatii useita henkilökohtaisia käyntejä ja lupamenettely
koetaan monimutkaiseksi ja hankalaksi.

Kuulemistilaisuudessa oltiin yksimielisiä uudistuksen tarpeellisuudesta

Norminpurku
on yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Myös sisäministeriö purkaa
normeja ja keventää kansalaisten ja yritysten hallinnollista taakkaa
omalla hallinnonalallaan. Erityisesti helpotetaan erilaisten lupien
hakemista ja sähköistä asiointia.

Poliisin kaikkiin lupalajeihin
on tarkoitus tehdä samat kehittämistoimet. Lupaprosesseja selkeytetään,
otetaan käyttöön sähköinen asiointi, luovutaan
kotipaikkasidonnaisuudesta ja käyntiasiointia vähennetään. Vastaavat
uudistukset on jo tehty passeihin, henkilökortteihin ja yksityisen
turva-alaan säädöksiin.

Ampuma-aseiden lupaprosessin uudistamiseen
liittyvän lakihankkeen valmistelun yhteydessä kuullaan aktiivisesti ja
säännöllisin väliajoin asiantuntijatahoja ja keskeisiä asealan
järjestöjä. Sisäministeriö järjesti lupaprosessin uudistamiseen
liittyvän kuulemistilaisuuden 26.11., jossa kuultiin sidosryhmiä ja
keskeisiä asealan järjestöjä. Tilaisuudessa oltiin hyvin yksimielisiä
uudistuksen tarpeellisuudesta.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments